Kalpeita olmeja rannalla

Kesäisin on kuuma ja silloin ei ole mukava sulloutua toppavaatteisiin. Mutta voi elämää, jos ei ole rantakunnossa!

Pimeään vuodenaikaan kehoaan häpeilevä voi sulautua lumiseen maastoon tai piiloutua joulukuusen taakse. Tämä ei onnistu kirkkaassa auringonpaisteessa. Vaihtoehtoina on verhoutua beduiinin vaateparteen tai paljastaa kalvakka, ehkä jopa selluliitin kirjoma kroppansa koko kylän kauhisteltavaksi.

Uimarannalle meno pikku bikineissä herättää suurempaa kauhua kuin saksalaisten sulkutuli maihinnousualuksesta könyävillä nuorukaisilla eräänä kesäkuisena päivänä Omaha Beachilla.

Helsingin sanomat julkaisi tällä viikolla jutun, jossa ruodittiin iänikuisia ulkonäköasioita. Otsikko ”Rumuus on länsimaiden uusi elintasosairaus” oli tosin hieman harhaanjohtava. Ei, elostelevat elintapamme eivät ole hiljalleen rapistuttamassa meistä rujoja mutantteja, vaan pikemminkin länsimaissa rumuutta on alettu pitää sairautena.

Jatkuvan ulkonäöstä ja rasvaprosentista pingottamisen syypääksi löytyi tuttuun tapaan media. Nuoret naiset eivät sanojensa mukaan vertaa itseään muotilehtien kansikuvien photoshopattuihin naisiin, mutta vertaavat ehkä sittenkin ja kuitenkin. Tästä tislautuu hiljalleen itseinhon väkevää lientä, johon laimea rationaalinen argumentaatio ei tepsi sen enempää kuin aspiriini pään irtileikkautumiseen.

Osansa syytöksistä saivat myös mainosmiehet, jotka ovat luoneet ihmisille tarpeita, joista he eivät tienneet aiemmin mitään. Kyllä, minäkin tarvitsen tähtipölyllä eetteröityä merihevosenistukkaa rusottavaan hipiääni, hinta vaivaiset kolme sataa euroa unssi, sillä eihän kauneudelle voi laittaa arvoa.

Tyytymättömyysteollisuus luottaa ihmisten arvostelukyvyn puutteeseen. Kukaan muu kuin sinä ei näe sojottavaa kulmakarvaasi, mikroskooppista näppyäsi tai paidan läpi aavistuksenomaisesti pullottavaa rasvamakkaraasi.

Tämän mitättömyyden taltuttamiseen uhrataan peilin edessä tarvittaessa vaikka tunti ja samalla haukutaan omaa kroppaa läskiksi ja vammaisen muotoiseksi.

Olisi mielenkiintoinen sosiaalinen kokeilu, jos juhlailtaan valmistautuvat ihmiset kuluttaisivat sen ajan, mitä nyt uhrataan ehostamiselle ja peilin edessä elvistelylle, verbaalisen ulosantinsa hiomiseen.

Vallitseva käsitys on, että unelmien prinssi tai prinsessa ei tule poimimaan yökerhon ihmismerestä, mikäli parta ei ole trimmattu klassisen geometrian mukaan tai kaulakoru ei täsmää mekon värimaailmaan.

Sille taas ei ole uhrattu ajatustakaan, että kuinka impivaaralaista urahtelua oma small talk sattuu olemaan.

Mutta entäpä jos ihmisten arvo määräytyisikin keskustelutaitojen ja huumorintajun perusteella. Nuoret miehet tapailisivat etkoilla peilin edessä Oscar Wilden mietelauseita ja neidot syventäisivät tietämystään kansainvälisestä politiikasta, komediasarjoista ja jalkapallosta.

Epävarmat heitot omasta kalpeudesta, läskeistä, lihasten tai kurvien puutteesta kuitattaisiin tosielämän tilanteissa ironisella huumorilla.

Cosmopolitanin kannessa photoshoppaamatonta älyään ja psykologian tutkintoaan Harvardista esittelisi aamutakkiin sonnustautunut Natalie Portman. Hugh Jackman ottaisi Men’s Healthin spesiaalissa paidan pois vain varoittaakseen ihosyövästä.

Ja uimarannalle mentäisiin lähinnä uimaan ja bongailemaan poutapilviä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.