Kannattaako taidetta edes tutkia?

Biologiystäväni kysyi kerran, että mitä hyötyä kirjallisuudentutkimuksesta on? Olin kolmannen vuoden kirjallisuuden opiskelija, joten ystäväni jätti hienovaraisesti asennetta alleviivaavan muka-sanan pois kysymyksestä.

- Että lukeeko niitä tutkimuksia muka kukaan ja onko niistä muka jotain hyötyä?

EN OLLUT aikaisemmin tullut ajatelleeksi, että taiteentutkimuksen olemassaoloa tulisi jotenkin puolustella. Tuntui itsestään selvältä, että koska taiteellinen ilmaisu on ominaista ihmiselle, myös sen tutkiminen on perusteltua siinä missä vaikka psykologisten ilmiöiden tarkastelu. Yhteiskunta, joka ei tue ja tutki taidettaan on kaukana hyvinvointiyhteiskunnasta - melkeinpä pahoinvointiyhteiskunta.

Väärässähän minä tietenkin olin. Työvoimatoimisto tarjosi aikoinaan hienon reality check -kokemuksen taidetutkimuksen arvostamisesta, kun virkailijan siteerasi kirjallisuutta käsittelevää väitöskirjaani "opiskelujutuksi". Opiskelua muka siis? Järkevää tutkimusta ei kai ainakaan.

LÄÄKETIETEEN ohella on pari muutakin alaa, jolla tutkiminen on suotavaa: on ihan kiva, että joku perehtyy esimerkiksi tieteellisen tutkimuksen keinoin sellaisiin ilmiöihin ja asioihin kuin vaikka Suomenlahden saastuminen, vähähiilidioksidipäästöisten koneiden kehitys ja poliittisten päätösten vaikutus. Mutta mitä tutkimista taiteessa muka on?

Taide on taidetta ilman tieteellistä veivaamistakin. Pohjaanpalamaton paistinpannu vaatii tutkimusta tullakseen itsekseen, mutta taide tulee kyllä taiteeksi ilman tutkijaakin.

TAIDETUTKIMUKSET eivät yleensä edes pyri tai kykene vastaamaan sellaisiin olennaisiin kysymyksiin, kuin että onko taide hyvää. Väitöskirjojen nimissä ei esiinny tämäköitä päätelmiä tyyliin: "Taiteilija A osaa maalata kauniita tauluja", tai "Kirjailija B on korkeintaan keskinkertainen tarinankertoja".

Ei. Näin selkeää tutkimusta ei tosiaan tehdä. Keskitytään ihan johonkin muuhun. Johonkin, jota kutsutaan intertekstuaalisuudeksi tai vaikka metalyyriseksi piirteeksi.

Kirjoitettaisiin edes niitä sellaisia elämänkerrallisia tutkimuksia. Tyyliin: "Mika koki tällaista ja ihan varmaan juuri siksi kirjoitti tollasta..."

TIETEEN PÄIVILLÄ vierailleella Tiedä suomeksi -keskustelukiertueella todettiin, että tieteellisestä tutkimuksesta olisi hyvä tehdä yleistajuista.

Ääriesimerkiksi käy jo Suomeenkin rantautunut Science Slam -formaatti, jossa tutkijat esittelevät työtään kymmenminuuttisten laulu-, tanssi- ja pantomiimiesityksien muodossa. Jos puen peruukin päähäni ja laulan villin sololambadan tahdissa ranskalaisista modernisteista, ehkä biologiystävänikin jaksaa kuunnella.

Tuskinpa kuitenkaan.

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen kulttuuritoimituksen avustaja ja yleisen kirjallisuuden tohtori.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.