Kannustaminen ei ole helppoa

Sosiaalipummit kuriin - olivatpa he suomalaissyntyisiä tai maahanmuuttajia, vaativat sosiaalietuuksiin jyrkimmän kannan ottajat. Sosiaalietuuksien myöntäminen merkitsee heidän mielestään väärinkäytön mahdollistamista.

Jyrkkien kannanottojen taustalta löytyy 1990-luvun laman synnyttämä kannustinpolitiikka, joka tosin on esimerkin kaltaisessa muodossaan nyrjähtänyt asiapohjalta populismin puolelle.

Kannustavuudesta tuli viime laman aikaan keskeinen osa sosiaali- ja työllisyyspolitiikkaa EU-maissa. Muun muassa Lipposen ykköshallitus asetti kannustinloukkotyöryhmän, jonka tehtävänä oli poistaa tuloloukut tulonsiirtojärjestelmästä.

KANNUSTINPOLITIIKKAA tutkineet Liisa Björklund ja Ilpo Airio toteavat artikkelissaan Moraali ja kannustinrakenteen muutos (Ajatuksen voima, Sophi 2009), että kannustamisen tärkeydestä ollaan yksimielisiä, mutta sen toimeenpanosta ja vaikuttavuudesta ollaan sen sijaan hyvinkin eri linjoilla.

Yksimielisyyttä ei ole edes siitä, mitä kannustavuus tarkoittaa, sillä eri arvopohjasta nähtynä kannustavuus saa erilaisia merkityksiä.

Jossakin kohtaa on myös kulminaatiopiste, jossa kannustaminen kääntyy pakottamiseksi. Yksi esimerkki tästä on työttömien aktivointipolitiikka, jossa työttömän on osallistuttava aktivoimistoimiin säilyttääkseen työttömyyskorvauksensa entisellään, vaikka työtä ei olisi näköpiirissäkään.

BJÖRKLUND ja Airio ovat palastelleet kolme erilaista kannustavuusnäkökulmaa.

Yhtäältä kannustavuus merkitsee osalle ihmisiä kansalaisten hyvinvoinnista ja tasa-arvosta huolehtimista tulonsiirtojen ja tuloerojen tasaamisen kautta.

Toisille kannustavuus tarkoittaa työn ja työllisyyden korostamista. He painottavat, että kannustin- ja tuloloukkojen poistaminen parantaa työllisyyttä ja vetää ihmisen pois työttömyyden passivoivasta vaikutuksesta. Vastuu työttömyydestä jää tällöin työttömälle itselleen.

Kolmansille kannustavuudessa tärkeintä on taloudellinen tehokkuus ja tuottavuus. Heidän mukaansa markkinatalouden tulisi ohjata hyvinvointipolitiikkaa; tukijärjestelmää heikentämällä tuottavuutta pystyttäsiin nostamaan.

VALTION tehtävänä on rakentaa näistä kolmesta sopiva kombinaatio. Painotukset ovat vaihdelleet ja viimeisin suuri muutos oli siirtyminen hyvinvointivaltiosta markkinataloutta korostavaan kilpailukyky-yhteiskuntaan.

Valtion on kannustinohjelmissaan tasapainoiltava kohtuullisen, realistisen kannustamisen ja tuottavuuden välillä.

Realistinen kannustaminen merkitsee yksilön kykyjen ja mahdollisuuksien punnitsemista. Tätä näkökulmaa tarvitaan syrjäytymisen ehkäisemiseksi ja kelkasta pudonneiden kannattelemiseksi. Muutoin kehityksen suunta voi olla kurjimpien kurjistuminen entisestään, mikä jarruttaa yleistä yhteiskuntakehitystä. Tuottavuus-näkökulmaa tarvitaan puolestaan tukemaan taloutta ja työllisyyttä.

Valtiovallan pitäisi siis yhdistää nämä kaksi puolta sopivassa suhteessa, jolloin otettaisiin huomioon yhtä lailla ihmisten elämäntilanne ja taloudellinen tehokkuus.

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen pääkirjoitustoimittaja.