Kansainvälisen järjestelmän todelliset haastajat

Olin hiljattain konferenssimatkalla Kiinassa. Vierailin Shanghaissa kolmessa eri yliopistossa ja lisäksi eräässä tutkimusinstituutissa keskustelemassa eurooppalaisista ja kiinalaisista lähestymistavoista nykyiseen kansainväliseen järjestelmään. Kiinalaisten kollegoiden kanssa käydyt keskustelut eivät tuoneet juurikaan yllätyksiä vaan päinvastoin vahvistivat käsitystäni nykyisestä maailmanpoliittisesta tilanteesta.

Länsimaissa esitetään usein väitteitä siitä, kuinka Kiina tulee "haastamaan" nykyisen kansainvälisen järjestelmän. Väitteiden taustalla on Kiinan valtava talouskasvu ja alati kasvava suurvalta-asema omalla lähialueellaan ja maailmanpolitiikassa yleisemminkin. Lännessä huomiota on kiinnitetty erityisesti ihmisoikeuksiin, sekä Taiwanin ja Tiibetin kaltaisiin kysymyksiin, joissa Kiinan on nähty ajavan surutta omaa intressiään muista välittämättä.

Kiinalaisten kollegoiden puheissa korostui kuitenkin se, minkä olin jo itsekin päätellyt: Kiina hyötyy nykyisestä kansainvälisestä järjestelmästä käytännössä enemmän kuin moni muu valtio, joten se ei ole sitä missään nimessä muuttamassa saatikka "haastamassa". Kiina ei ole myöskään pyrkimässä haastamaan Yhdysvaltojen hegemoniaa nykyisen järjestelmän puitteissa, sillä se on omasta mielestään vielä varsin kyvytön ja kehittymätön ottamaan jonkinlaisen johtajan roolin koko järjestelmässä. Jonkinlaista sopeutumista uuteen rooliin on kuitenkin havaittavissa, sillä vaikka Kiina käytännössä vastusti esimerkiksi interventiota Libyaan, se ei kuitenkaan estänyt sitä veto-oikeudellaan YK:n turvallisuusneuvostossa.

KIINA pyrkii säilyttämään nykyisen kansainvälisen järjestelmän perustana olevan territoriaalisen suvereniteetin idean. Kiinalaisten mielestä sen alueella tapahtuvat asiat ovat pitkälti sen omia ongelmia eivätkä ne kuulu muille. Länsimaissa tästä ollaan usein hieman toista mieltä, mutta huomionarvoista on se, että nimenomaan länsimaat ovat tässä suhteessa haastamassa nykyistä järjestelmää. Milloin milläkin syyllä toteutetut interventiot ja sotilaalliset operaatiot suvereenien valtioiden alueilla sotaa julistamatta eivät oikeastaan kuulu nykyisen järjestelmän sovittuihin toimintaperiaatteisiin.

Siinä missä EU-maiden kansalaiset yleisesti ottaen suhtautuvat varsin kriittisesti unioniin, kiinalaiset aidosti ihailevat sitä. Kiinalaisten näkökulmasta unioni on onnistunut poistamaan alueen sisäiset konfliktit ja käytännössä pudottanut jäsenmaiden välisen sodan mahdollisuuden lähelle nollaa. Euroopan unionin ulkopolitiikkaa kiinalaiset sen sijaan eivät tuntuneet juuri arvostavan, sillä moralisointi esim. Kiinan ihmisoikeuskysymyksillä siirtää heidän mielestään suotta tarkastelun yksittäistapauksiin samalla kun ihmisten elintaso Kiinassa jatkuvasti nousee ja valtio kehittyy.

KIINALAISET ovat hyvin pragmatisteja, sillä heidän näkökulmastaan periaatteet ovat toissijaisia siihen nähden toimiiko ratkaisu vai ei. Siksi kiinalaisten mielestä esimerkiksi lännen interventiot Irakiin, Afganistaniin ja Libyaan ovat huonoja ratkaisuja, koska ne eivät poista tai ratkaise kyseisten alueiden ongelmia.

Taustalla on myös traditionaalinen kiinalainen ajatus harmonian tärkeydestä, jota länsimaissa voi olla hankala ymmärtää. Eräs kiinalainen kollega sanoi hiljattain katsoneensa elokuvan "Yksi lensi yli käenpesän" ja totesi että hänen näkökulmastaan elokuvan tyrannimainen hoitaja on positiivinen hahmo, koska hän yrittää ylläpitää järjestystä, siinä missä elokuvan päähenkilö McMurphy näyttäytyi kiinalaisen kollegan mielestä tuomittavana riidanaiheuttajana ja häirikkönä. Kulttuurien välillä on eroja, sillä monien länsimaisten mielestä arvatenkin juuri McMurphy ansaitsee elokuvassa sympatiat. Kiinalaisten näkökulmasta länsi on kuitenkin maailmanpolitiikan McMurphy, joka pyrkii tekemään oman mielensä mukaan ja muuttamaan järjestelmän sääntöjä itselleen mieluisiksi.

Kirjoittaja on yhteiskuntatieteiden tohtori ja valtio-opin yliopistonlehtori Jyväskylän yliopistossa.