Kansainvälisyyden kiimassa

Historian Ystäväin Liitto palkitsee perinteisesti Vuoden historiateoksen. Viime vuoden palkittu tutkimus on helsinkiläisen dosentin Teemu Keskisarjan Vihreän kullan kirous - G. A. Serlachiukseen elämä ja afäärit.

Kyseessä on mukaansa tempaava ja asiantuntevasti tehty tutkimus. Se on kirjoitettu erittäin hyvällä ja ilmeikkäällä suomen kielellä.

Keskisarja osallistui perjantaina Jyväskylän kirjamessujen yhteydessä järjestettyyn professori Jorma Tiaisen muistoseminaariin. Tutkijat ja kirjailijat pohtivat esitystavan merkitystä historiantutkimuksessa ja aivan erityisesti suomen kielen käyttöä tieteellisissä julkaisuissa.

Keskisarja huomautti, että yliopistojen historian laitokset on vallannut merkillinen kansainvälistymisen ja vieraiden kielten kiima. Jopa Suomen historiaan pureutuvat suomalaiset tutkijat yrittävät esitellä tutkimustuloksiaan vierailla kielillä. Hänen mielestään siinä ei ole mitään järkeä, sillä jokainen pystyy ilmaisemaan - ja aivan erityisesti historiassa - tutkimustuloksensa parhaiten äidinkielellään.

OVATKO kansainvälisyyden kiimassa vain tiede ja yliopistot?

Viime viikkojen keskustelusta päätellen maailmanpolitiikan kommentointi Suomen kansallisesta näkökulmasta on hämärtynyt. Kansainvälisyydessä ollaan jo niin pitkällä, että joidenkin mielestä Suomen pitäisi olla mukana Libyan sisällissodassa.

Perustavaa laatua oleva lähtökohta on unohtunut, kun kirjoitetaan, että tehtävä Libyassa tarjoaisi tilaisuuden päästä ottamaan tuntumaa nykyaikaiseen ilmataisteluun kaikkine aineellisine ja inhimillisine riskeineen. ( Turun Sanomat 24.3.)

Kysymyksiä herättävä on myös puolustusvoimain entisen komentajan, kenraali Gustav Hägglundin huomautus, että kansainvälinen yhteistoiminta Libyassa olisi suomalaisille huipputason sotilaslentäjille hyvää kokemusta.

Siis Suomen pitäisi käyttää hyväkseen mahdollisuus osallistua sotaan!?

Toivottavasti Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan perustavoitteena on ja pysyy siitä huolehtiminen, etteivät suomalaiset joudu taisteluihin lähellä eivätkä kaukana.

ONNEKSI Suomen valtiollinen johto asennoituu Libyan sisällissotaan kansallisesti. On tosin arveltu, että oikeistopoliitikoilla olisi halukkuutta lähettää Hornetit tositoimiin, mutta eduskuntavaalien läheisyys pakottaa ottamaan huomioon kielteisen kansalaismielipiteen. Näin voi hyvinkin olla.

Suomalaisten enemmistö lähtee siitä, että puolustusvoimat ovat oman maan puolustamista varten. Siksi monet - muiden muassa kenraali Gustav Hägglund - suhtautuvat kriittisesti Suomen sotilaalliseen läsnäoloon Afganistanissa.

Miksei Suomelle riitä valmius perinteisiin rauhanturvatehtäviin?

Tähän sanotaan, ettei sellaisia nyt juuri maailmalla ole. Mutta ei kai ole poissuljettua, että niitä tulevaisuudessa olisi.

Ja joka tapauksessa on vaikea perustella Suomen osallistumista osapuolena sotiin maailmalla.

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen pääkirjoitustoimituksen esimies.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.