Kapteeniton Suomi

Katse viipyy tutuissa puutarhan puissa, ja mieli yrittää vielä vangita tämän vihreän yltäkylläisyyden. On tullut se haikea hetki, jolloin lomalaisen pitää pakata kimpsunsa ja kampsunsa ja palata takaisin Etelä-Suomeen. Edessä on paluu työelämään ja arkeen tästä kaikesta ihanuudesta. Taakse jää keskisuomalainen idylli. Hyvästi vähäksi aikaa Karstula, Saarijärvi, Viitasaari, Kyyjärvi; sinä suloinen Keski-Suomi!

Näihin haikeisiin mietteisiin sekoittuu myös huolta siitä, mihin myrskyihin tämä Suomi-niminen valtiollinen tervahöyrymme on nyt matkalla. Kielikuva on tuttu Väinö Tannerin vuoden 1930 eduskuntapuheesta, jolloin hän penäsi meriselityksiä silloisen hallituksen toimettomuuteen Lapuan liikkeen suuntaan.

Tannerin käyttämä vertaus sopii tähän päivään. Leppoisalla lomalla on ollut aikaa miettiä sen kurssia ja tulevia myrskyjä. Ja nyt näyttää erittäin pahalta.

Merellistä sanastoa käyttääkseni näyttää siltä, että kipparimme aikoo erota virastaan juuri silloin, kun ilmanpainemittarin lukemat vajoavat dramaattisesti pohjalukemiin. Samalla kun ilma sakenee ja tuulet heittelevät tätä laivaa holtittomammin, on kapteenimme valmistelemassa itselleen pelastusvenettä. Meidän pääministerimme näkee ilmeisesti paremmaksi vaihtoehdoksi EU:n komissariuuden kuin maamme hallituksen johtamisen.

Muualla kuin valtiollisessa meriliikenteessä tällainen toiminta ei kävisi päinsä. Esimerkiksi yrityselämässä johtajien vaihdokset tehdään yleensä lennossa. Vaihdokset ovat nopeita siksi, että yrityksen brändi tai sen liikevaihto ei kärsisi johtajan vaihtumisesta. Siellä ei yksinkertaisesti ole varaa setviä tai arpoa johtajuuden taakkaa. On toimittava heti.

Suomi-nimisen laivan ohjastamisessa tämä tuleva syksy tulee olemaan tuhoisa myös siksi, että maamme talouselämä on ollut keväästä saakka vapaan pudotuksen tilassa. Syy on hyvin yksinkertainen: vienti ei vedä. Taloutemme on kuristumassa, ja vientimme sakkaa. Samaan aikaan hallituksemme pääministeri aikoo loikata parempiin ja vastuullisempiin tehtäviin.

Muualle haikailevan kapteenin ongelmat heijastuvat välittömästi hallituksen toimintaan, ja tämä koko episodi merkitsee kuoliniskua sen heikolle johtamiskulttuurille. Maan kokonaisedun nimissä olisi nyt edullinen aika vaihtaa kapteenia ja päällystöä, mutta seuraavat vaalit ovat tiedossa vasta vuonna 2015.

Näin kylmän kriittisestä näkökulmasta katsoen olisi erittäin perusteltua harkita nopeita vaaleja. Tämä on asiallista juuri siksi, että viimeisimpiä eduskuntavaaleja on mainostettu ”pääministerivaaleina”. Hallituksen puheenjohtajan vaihtuminen merkitsee tietyssä mielessä vuonna 2011 saadun mandaatin häviämistä.

Vaalit olisivat kaikille osapuolille edulliset myös siksi, että puolueet ovat toipuneet siitä raskaasta politiikan kriisistä, joka riivasi maatamme vuosina 2009–2011. Politiikan uskottavuus oli silloin puntarissa vaalirahakohun takia samalla, kun maamme vajosi ensimmäisen globaalin talouskriisin aaltoihin.

Uuden alun mahdollisuus toisi uskottavuutta uudelle hallitukselle ja ennen kaikkea sille tuoreelle visiolle, jota kansalaisille on esiteltävä tulevaisuuden varmistamiseksi. Kiitettävän kriisitietoisuuden lisäksi olisi myös loihdittava esiin näkymiä ja perspektiivejä uudesta alusta ja toivosta.

Kuten pääministeri Juho Kusti Paasikivi sodan jälkeisissä päiväkirjoissaan toi ilmi: on oltava jokin hypoteesi tulevaisuudesta. Kuten JKP inhorealistisesti totesi: muuten kannattaa mennä metsään ja ampua itsensä. Paasikivellä hypoteesi oli, ja vaikeista ajoista huolimatta hän kykeni toimimaan sellaisena kapteenina, joka pysyi paikallaan. Näin tehtiin ennen: Mannerheim ei kipittänyt jäniksenä Sveitsiin sodan aikana, Kekkonen käveli komentosillalla loppuun saakka, Esko Aho ja Iiro Viinanen pitelivät ruoria siihen saakka kunnes lama hellitti.

Keskisuomalaisten maakuntalaulussa todetaan, että ”siellä on ystävä voittamaton”. Luulen, että kaikki ne kesäisin täällä lomailevat suomalaiset jäävät tämän seudun ystäviksi ja heistä tulee ”kesyjä” – Keski-Suomen ystäviä. Luulen, että sellaisia kesyjä tarvitaan. Parhaimmillaan kesy ei koskaan jätä, eikä petä. Kesy voi nuhdella, varoittaa ja torua mutta seisoo aina horjumatta ystävänsä tukena.