Kartta oikoo ja yleistää

Kartanpiirtäjille ja uutistoimitusten visualisteille on ilmaantunut uusi ongelma: Onko Krimin niemimaa yhä Ukrainaa, onko se jo Venäjää vai pitäisikö se ilmaista niin, että alueen kiistanalaisuus ilmenisi? Ja onko Itä-Ukraina seuraava samojen pohdintojen paikka?

Verkkokarttapalvelut ratkovat ongelmaa käytännöllisesti, laatimalla erilaiset karttaversiot eri maihin. Ratkaisuun turvauduttiin jo paperikarttojen aikakaudella: Lähi-idän osapuolilla on erilaiset kartat samoista alueista, kiinalaisilla ja intialaisilla omat karttansa Himalajalta ja Koreoilla niemimaastaan.

Hyödyllisyydestään huolimatta kartat ovat aina kantaneet lehdillään myös valtaa ja poliittisuutta.

Ongelma ei rajoitu vain kiistetyihin alueisiin. Se koskettaa koko maapalloamme.

Flaamilainen matemaatikko ja kartografi Gerhardus Mercator esitteli 1500-luvulla karttaprojektionsa, joissa maapallo oli kaksiulotteinen pinta ja pohjoinen oli ylhäällä, etelä alhaalla. Mercator litisti maan kaarevuuden esittämällä pituuspiirit yhdensuuntaisiksi. Näin niiden keskinäinen etäisyys leveni sitä enemmän, mitä kauemmas kohti napoja kartalla liikuttiin. Vääristymää Mercator kompensoi kasvattamalla myös leveyspiirien etäisyyttä toisistaan.

Lopputuloksena oli kartta, jonka keskellä oli Eurooppa, varsinkin kun kartta yleensä katkeaa niin, että Etelämanner jää kokonaan sen ulkopuolelle.

Nykyajan lentoliikenteessä projektio on ongelmallinen, mutta Mercatorin kartta palvelikin aikansa merenkulkua. Muuttumatonta kurssia kulkevan aluksen kurssi on kartalla suora, sillä leveys- ja pituuspiirit ovat suoria ja ilmasuuntien kulmat oikeita. Mutta suoruutta ja kulmia piti korjata muuttamalla mittakaavaa napa-alueita lähestyttäessä.

Mercatorin projektiossa Grönlanti ja Eurooppa näyttävät kumpikin Afrikan kokoiselta. Todellisuudessa Grönlanti on alle 10 prosenttia Afrikan pinta-alasta ja Eurooppa noin kolmasosan. Suomi näyttää vastaavan Intiaa, vaikka Intia on kymmenen kertaa suurempi.

Tuossa vuosisataisessa kartassa Eurooppa ja Pohjois-Amerikka ovat näyttäneet suurilta ja keskeisiltä, päiväntasaajan maat pieniltä ja Aasian maat etäisiltä. Tämä on tukenut eurooppalaista ja läntistä ajattelutapaa, jossa näitä alueita on pidetty vähämerkityksisinä. Mercatorin projektion vastapainoksi esitetyssä Gallin-Petersin projektiossa vanha ”kolonialistinen maailma” on litistynyt: leveys- ja pituuspiirit näkyvät suorina viivoina ja eri alueiden pinta-alat oikeassa suhteessa.

Mercatorin kartta on osaltaan ruokkinut käsityksiä avoimesta, tunnetusta ”lännestä” ja arvaamattomasta, salaperäisestä ”idästä”. Vieraus luo etäisyyksiä. Suomessakin puhutaan Kaukoidästä mutta ei Kaukolännestä, vaikka täältä on lyhyempi matka Kiinaan kuin Kaliforniaan.

Ideologisen piilopoliittisuuden lisäksi kartat ovat myös avoimesti poliittisia esittäessään yleensä maailmamme valtioiden monenkirjavana mosaiikkina. Maantieteellinen jatkuvuus saa tehdä tilaa sille viestille, että luonnonvarat kuuluvat aina jollekin. Valtiolliset rajat hallitsevat jopa sääkarttoja, vaikka myrskyt ja matalapaineet eivät rajoja kunnioita.