Kas tämähän vasta on kirja...!

Huomenna vietetään kansalliskirjailija Aleksis Kiven (1834-1872) syntymän 175-vuotisjuhlaa. Arvatenkin Seitsemän veljestä on otettu esille Suomen kodeissa.

Romaani, jonka teksti polveilee kuin runo. Kirja, johon ei kyllästy.

Seitsemää veljestä lukiessa ei voi kuin ihmetellä, miten ihmeessä se mies on osannut kirjoittaa näin fantastisen nerokkaan romaanin.

KIVEN PÄÄTEOS ilmestyi vuonna 1870 Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran "novellikirjaston" vihkoina. Ajan auktoriteetti suomen kielessä ja kirjallisuudessa, professori August Ahlqvist teilasi sen täysin. Professorin mukaan teos oli "häpeänpilkku suomalaisessa kirjallisuudessa".

Kirjalla oli myös puolustajia ja siinä joukossa oli Keskisuomalaisen edeltäjä Keski-Suomi. Lehti esitti vuonna 1872 "hartaan toiveen", että Seitsemän Veljestä julkaistaisiin yhtenä niteenä, koska julkaiseminen vain vihkoina uhkasi jättää Kiven pääteoksen "pimeimpään unhoitukseen kansallisen sivistyksemme suureksi vahingoksi".

Kiven kuoleman jälkeen Keski-Suomi palasi Seitsemän veljeksen julkaisemiseen. Lehti otti kielteisen kannan tekstin "siistimiseen". Kirja oli painettava "ihan sellaisena kuin se jalon runoilijavainaja Kiven kynästä lähti". Lehti vakuutti, että teos saisi "yhteisessä kansassa" suuren lukijajoukon. Jutun mukaan teosta oli luettu talonpojille, jotka olivat kommentoineet:

"Kas tämähän vasta on kirja. Siinähän on kielikin semmoista, jota ymmärrämme...!"

Aleksis Kiven puolustuskirjoitukset ovat komea luku Keskisuomalaisen historiassa. Itse asiassa sitä voidaan pitää lähtökohtana kulttuuri- ja taideasioiden uutisoinnille, jonka pohjalta toimittajat Anja Penttinen ja Heikki Jylhä ja Joh. Edv. Leppäkoski alkoivat 1950-luvulla rakentaa Keskisuomalaisen kulttuuriosastoa.

SEITSEMÄN VELJESTÄ on taiturimaisen monivivahteinen romaani.

Toimittajille Kivi tulee asettaneeksi niin korkeat ammatilliset vaatimukset, että tuskin kukaan rohkenee väittää niihin yltävänsä.

"Ja mieliisti otti aina toimitus vastaan hänen lähetyskappaleitansa, joiden sisältö oli ytimellistä vallan, esitystapa nasevaa ja selvää, useinpa nerokastakin."

Sellaista oli Vuohenkalman torpan Eero-isännän teksti, kun hän kirjoitteli "kuulumisia ja yhteiskunnallisia asioita pitäjästä".

Monien mielestä tämän päivän toimittajiin sopivatkin paremmin Aleksis Kiven juhlaviikolla päiviensä määrän kohdanneen kirjailija Veikko Huovisen määritelmät viisaudesta.

Konsta Pylkkäsen mukaan sanomalehdissä on paljon teoreettista viisautta:

"Sinä asia kuvitellaan yksipiippuiseksi haulikoksi, jossa on lukko epäkunnossa ja panos voi tulla ampujan silmille."

Voi se niinkin olla. Vai onko viime viikkojen juttujen taustalla sittenkin enemmän viisauden imelintä lajia, jälkiviisautta? Konsta Pylkkäsen mukaan "sillä alalla saahaan eniten aikaan:

"Siinä on tapaus mennyttä aikakautta, mutta se kuvitellaan esiintulevaksi ja sakilla setvitään, miten olisi parasta käyttäytyä. Tässä lajissa on ihminen viisaimmillaan."

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen pääkirjoitustoimituksen esimies.