Kasvoin aikuiseksi Suomen ”härkäsimmän” bändin kanssa

En ollut kovin angstinen teini-ikäinen. Olin hiljainen ja kiltti tyttö, jonka kapinointi vanhempia kohtaan oli lähinnä ovien paiskomista. Olin hyvin kiinnostunut eläinten oikeuksista. Viikon verran olin kasvissyöjä, mikä tarkoitti sitä, että söin sen ajan kouluruokalassa vain näkkileipää.

Pidin parin kuukauden ajan mykkäkoulua, kun äitini meni ja osti oikean turkin. Suunnittelin silloin jopa spraymaalin ostamista. Mutta kuten kaikilla nuorilla, kaverit olivat koko elämäni sisältö. Harrastin aktiivisesti joukkuelajeja eli tanssin ja pelasin pesäpalloa sekä näyttelin nuorisoteatterissa.

Teini-iän muistoista kirkkaimpina nousevat esiin Apulanta-yhtyeen ensimmäinen keikka. Vuonna 1991 nuori ja kapinallinen heinolalaisbändi kiipesi Lyseonmäen koulun juhlasalin lavalle. Yhtyeestä lavalla nähtiin vain Toni Wirtanen, etelän lämmössä lomailleella rumpali Sipe Santapukilla oli tuuraaja eikä Heinolan aikanaan pahamaineisin katujen kuningas Tuukka Temonen ollut silloin vielä edes osa yhtyettä.

Siltä seisomalta minusta tuli fani, ikifani, vaikka keikka oli rehellisesti sanottuna karmeaa kuunneltavaa. Kun silloinen ruotsinmaikkani ”kehui” laulajan ääntä määkiväksi, minä kuuntelin kaverini kanssa c-kasetilta roiskuvaa, räkäistä punkkia Silmämunan muodossa. Sukkadiskon ensimmäisen hitaan tanssin Ilona?-kappaleen tahtiin. Myöhemmin onnistuin jopa tartuttamaan lantaviruksen molempiin pikkuveljiini.

Samalla kun itse olen kasvanut aikuiseksi, bändi on kompuroinut omien kasvukipujensa kanssa. Nyt yli 20 vuotta myöhemmin voi rehellisesti todeta, että kyseessä todella on Suomen ”härkäsin” bändi.

Toinen musiikin sävyttämä muisto liittyy Nirvana-yhtyeeseen ja Cobainin Kurttiin, kuten meilläpäin tavattiin sanoa. Keväällä 1994 jouduin lohduttamaan vihreähiuksista ystävääni, kun pikkukaupunkiin kiiri järkyttävä uutinen: bändin keulakuva oli ampunut itsensä. Kokemus ravisteli elämän perusarvoja, mutta silmät punaisina ystäväni ja muut Nirvana-fanit istuivat matematiikan tunnilla kuuntelemassa yksinkertaisten polynomifunktioiden derivaattoja.

Tapahtuneen jälkeen perustimme tyttökavereideni kanssa jo silloin naurettavalta kuulostaneen yhdistyksen: Viisi Viehkeää ry. Ystävyyttä ylistävä yhdistys on edelleen voimissaan. Aika on kuitenkin tehnyt tehtävänsä, joten samalla kokoonpanolla tapaamme nykyisin enää vain kerran vuodessa.

Elämää suurempia tunteita, jopa ylilyöntejä, hämmennystä, huolettomuutta, naiiviutta, kipua, surua, jopa traagisuutta, mutta myös intohimoa. Teini-iässä rakkaus iskee kovemmin kuin koskaan. Sukkadiskosta löysin ensimmäisen poikaystävän, jääkiekkoilijan, jonka kanssa kävin ensitreffeillä yleisöluistelussa. Suhteen kariutumiseen saattoi vaikuttaa heikko luistelutaitoni, mutta sydänsurujen jättämän aukon arpeutuminen kesti todella pitkään. Tuska oli todellinen ja iski vasten kasvojani.

Kuohuvan tunnemyrskyn kourissa voi olla vaikeaa asettua aikuisen kenkiin. Mutta jokainen myrskyn keskellä seilaava laiva pääsee lopulta satamaan, se on mahdollista ja erittäin todennäköistä. Jopa minusta, hiljaisesta heinolalaistytöstä, nykyisin keskisuomalaistuneesta, tuli niin sanotusti kelpo kansalainen. Ja vieläpä toimittaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.