Katse tiessä tai puurolautasessa

Kaikki tietävät, että kuski ei saa puhua ajon aikana kännykkään. Kaikki tietävät tämän, mutta vain harva tätä ohjeistusta noudattaa. 2000-luvun ihminen on niin ehdollistunut kännykän pirahdukseen, että tuntuu miltei mahdottomalta jättää soivaa puhelinta vastaamatta. Tämä on siinä mielessä hupaisaa, että aikana jolloin puhelin sijaitsi vain kotona, eikä se jättänyt minkäänlaista tietoa vastaamatta jääneistä puheluista, luuriin ei juostu päätä pahkaa ja hädissään. Jos pirinä vaikka kuului suihkun lorinan läpi, sitä ajatteli, että soittaa se varmaan sitten uudestaan jos asia on tärkeää.

Mutta siis: totuus on, että maailmassa on monta muutakin asiaa, joita autossa ei turvallisuuden nimissä kannattaisi tehdä. Näistä ei kuitenkaan ole säädetty lakeja tai asetuksia. Tässä varsin holhoavassa yhteiskunnassa uskotaan siis vielä, että osaamme itsekin tehdä johtopäätöksiä ja ratkaisuja.

Ohessa muutama esimerkki vältettävistä asioista, joita olen kuullut ihmisten autossa puuhastelevan. Totuuden nimissä sanottakoon, että muutamaa olen näistä itsekin kokeillut. Kaikkia en kuitenkaan allekirjoita.

Moni nainen hoitaa aamuisen meikkauksen ratin takana matkalla töihin. Kauneudenhoitoon liittyen autossa myös lakataan kynsiä ja ajetaan partaa.

Moni syö ajaessaan aamiaista. Kahvin hörppiminen kuulostaa vielä melko normaalilta, mutta tiedän naisen joka syö siinä samalla myös lautasellisen puuroa. Niitäkin on, jotka hoitavat ajamisen ohella aamiaisen myös lapsen suuhun.

Lapsista tuli mieleen, että toki autoissa tehdään myös lapsia – niin alku- kuin lopputuotantona. Viime aikoina lehdissä on ollut juttua näistä lopputuotannoista eli autoon synnyttämisistä. Mietin, voiko sellaista autoa, jonka takapenkillä kuopus on punnerrettu maailmaan, enää koskaan myydä.

Viime viikolla näin iäkkään herrasmiehen lukevan ratin takana kirjaa. Opus oli levitetty nätisti ratin päälle ja auto sukkuloi kahdeksaakymppiä kohti Jyväskylää. Saattoi se kirja toki olla jonkinlainen karttaopuskin josta mies varmisti reittinsä. Epäilen kuitenkin Vanhus ja meri –tyyppistä romaania. Tämän johtopäätöksen tein miehen ilmeestä. Miehen habituksessa oli sellaista rauhanomaista runollisuutta, että olin hämmästykseltäni ajaa itse ojaan.

Sellainen tuli kuitenkin mieleen, että tuon herrasmiehen ikään päästyäni voin todennäköisesti itse keskittyä ihan huoletta Hemingwayhin ajaessani. Luulisin nimittäin, ettei ajolinjoja tarvitse enää edes 2040-luvulla itse valita.

Kuulin pari vuotta sitten insinöörin vakuuttavan, että moinen olisi ollut ihan helposti hoidettavissa jo parikymmentä vuotta sitten, mutta täytyyhän näistä välimallin autoistakin ottaa rahat pois. Tiedä sitten puhuiko mies ihan omiaan. En uskaltanut kyseenalaistaa tämän puheita. Epäilen hänen kuuluvan niihin, jotka eivät aja partaa ratin takana vaan ratkovat kaavoja joiden olemassaolosta näen korkeintaan pahoja unia.

Ja sitten lopuksi vielä asia, joka ei niinkään ajoturvallisuuteen vaikuta, mutta saisi silti jäädä tekemättä. Nimittäin nenän kaivaminen autossa.

Monelle tulee ehkä täytenä yllätyksenä tieto, että niin sivuikkunat kuin se tuulilasikin, jonka läpi katsot ajotietä, toimii kahteen suuntaan. Sinä et ole pyhässä yksinäisyydessäsi tonkiessasi aamuruuhkassa nokkasi sisältöä. Istut ratin takana kuin paavi lasikopissaan kaikkien katseltavana. Näin varsinkin liikennevaloissa. Et ole näkymätön edes silloin kun vaivihkaa livautat sen nokkanamun suuhusi. Muista tämä, kun seuraavan kerran kaivat ”aarrearkkuasi”. Please.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.