Kauneudella on osuutensa pyhän kokemisessa

Lapsena minulla oli tapana vetäytyä istumaan launtai-iltaisin kotiamme lähellä olevan suuren männyn luo. Se oli mietiskelypaikkani, muusta erotettu paikka, jollaisia pyhät paikat ovat vuosituhansia suomalaisten historiassa olleet.

Ensimmäinen kyyneleet silmiin tuonut pyhän läsnäolon kokemus minulle tapahtui Urbinon Palazzo Ducalessa, jonne rakennettuun kappeliin on haudattu Federico Montrefeltron poika Guidobaldo. Sairaalloinen, nuorena kuollut poika oli rakas Piero della Francescan muotokuvista tutulle kyömynenäiselle isälleen ja hänen kauniille äidilleen Battista Sforzalle. Niinpä pojan muistoksi teetettiin kappeli, jossa ei marmoria säästelty. Erivärisistä ja -lajisista marmoreista koottu ja runsaasti koristeltu kappeli on kauneudessaan uskomaton, kuolematon muistomerkki varhaisrenessanssin aikakaudesta. Jokin tuossa pari metriä pitkässä ja noin metrin levyisessä kappelissa kosketti intiimimmin kuin suurten temppeleiden satametrisessä avaruudessa.

 

1980-luvun alkupuolella pääsin käymään Vatikaanissa ja taas oli vastassa tuo kokemus. Se ei tullut Pietarinkirkon suurten holvien alla eikä paavin aarteita tarkastellessa, vaan kirkon etupihalla, Berninin aukiolla. Gian Lorenzo Bernini suunnitteli nelirivisen toskanalaistyyppisistä pylväistä rakentuvan ellipsin muotoisen aukion egyptiläisen, 1500-luvun lopulla paikalle siirretyn egyptiläisen obeliskin ympärille.

Saavuin aukiolle päivänä, jolloin siellä oli meneillään muotikuvaus. Se ei häirinnyt lainkaan vaikutelmaani. Tiivis, leveydeltään 198-metrinen aukio lumosi minut täysin. Jähmetyin paikalle. Ymmärrän, että aukiolle paavin puhetta seuraamaan tulevat katoliset uskovat joutuvat samankaltaiseen arkkitehtuurin aiheuttamaan pyhän syleilyyn.

 

Jo tuolloin ymmärsin, että kauneudella oli osuutensa pyhän kokemuksen syntymiseen. Aikoinaan ihmiset kokivat ja nimesivät kauniita paikkoja pyhiksi. Suomessa on esimerkiksi kymmeniä, ellei satojakin Pyhäjärvi-nimisiä järviä. Etymologisesti jopa muusta ympäristöstä aidattu ”piha” on sukua ”pyhälle”.

Olen havainnut, että pyhän käsite ja kokemus ovat hyvin henkilökohtaisia tuntemuksia. Se, mikä toiselle voi olla pyhää, ei sitä toiselle ole. Siitä syystä kommunistisessa Neuvostoliitossa saatettiin käyttää kirkkoja elokuvateattereina tai jopa juuresvarastoina.

 

Pyhän tuntemus voi syntyä myös aivan muussa kuin pyhäksi nimetyssä paikassa. Edellisen kerran kehoni tuotti pyhän kokemuksen kaltaisen olotilan Milanossa, jossa näin 2000-luvun alussa Philippe Starckin huonekalunäyttelyn. Neozille suunnitellut mahonkiset huonekalut oli sijoitettu renessanssikasettien kattamaan huoneeseen, jossa soi harras barokkimusiikki. Puu, valkoinen pellava, musiikki ja tilan kauneus tuottivat taas kerran kyynelefektin, jota minun oli mentävä purkamaan istuutumalla viereiseen tilaan asetetulle muovituolille, jonka kaltaisten suunnittelua guru ilmoittaa rakastavansa. Minulle lauloivat pyhää sanomaansa kuitenkin aidot asiat, puiset kalusteet ja hohtava pellava.

 

Kirjoittaja on kriitikko ja Keskisuomalaisen avustaja.

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.