Kaunista!

Ystävä meni kehumaani taidenäyttelyyn ja sanoi jälkeenpäin: ”Enpä olisi uskonut, että pidät noin perinteisen kauniista taiteesta.” Vastasin hänelle mielessäni: en olisi minäkään uskonut. Ja sitten jäin miettimään, miksen.

”Kaunis” on adjektiivi, jota taidehistorian luennoilla ei koskaan liitetty taiteeseen. Dia dian jälkeen me katselimme historian suurteoksia, eikä kukaan luentosarjan aikana huudahtanut: kuinka kaunista! Taiteelle piti antaa muita merkityksiä. Sen tuli olla osa jatkumoa, osa suuntausta, tyyliä, tekniikkaa, se piti ujuttaa teoreetikoiden taidekäsitysten sisään. Taideteoksessa nähtiin viitteitä syntyhetkeensä, piilomerkityksiä tai värienkäytön erikoisuuksia.

Olen sikäli akateemisen koulutukseni kuva, että minusta tuntuu edelleen vähän loukkaavalta sanoa taiteilijalle, että hänen työnsä ovat kauniita. Kaunis on olevinaan helppoa ja tyhjää. Kaunis kuulostaa tekniseltä taituruudelta, jonka alle voi kätkeä sen, ettei oikeastaan ole mitään sanottavaa.

Ja kuitenkin: taide on usein kaunista. Onneksi on.

Me kaikki nautimme kauniista asioista. Se, mikä on toiselle kaunista, sattuu vain olemaan toiselle kitschiä tai liian siirappista tai ihan kamalan rumaa. Se, mitä ihminen tykkää katsella, kertoo hänestä jotain oleellista. Mutta ei taide niin yksinkertaista ole, kauniskaan taide.

Kaunis viettelee katsojaa. Kauniilla kuvalla pääsee helpommin suojapanssareiden läpi kuin sellaisella, joka iskee nyrkillä otsaan, poraa reiän rintakehään ja kiskaisee sydämen ulos. Kauniin lankaan on helppo mennä (siksi mainoskuvat ovat yleensä ylimaallisen kauniita).

Kauneutta pohtiessani yritin tehdä listan asioista, jotka löytyvät mielestäni hyvistä taideteoksista. Ainoa sana, jonka lopulta kirjoitin listaan, oli harmonia. En tarkoita, että pidän vain taideteoksista, joiden värit ja sommittelu solahtavat yhteen kuin luotuina. Harmonia tarkoittaa minulle kokonaista maailmaa, jossa teos sen enempää selittelemättä elää. Taiteilijan rohkeutta sukeltaa uppeluksiin omaan ideaansa – oli idea sitten miten pelottava, omituinen tai ruma tahansa.

Rohkeus on kaunista. Rohkeus on myös vaikeaa. Siksi jokainen teos ei aiheuta jokaisessa katsojassa väristyksiä. Mutta aina joskus, jossain, taiteilija onnistuu unohtamaan kaikki taiteen tientukkeena olevat ihmiset, muistot, kriittisyyden ja epäuskon ja se syntyy: kaunis, kyyneliin liikuttava teos.

Uusimmat

Kolumnit

Kolumni: Frozen II: Kysymyksiä ja vastauksia

Lyhyet

Kulttuuri osana vanhuuden arkea

Kolumni: Pikaliima paikkaa kevään vauriot

Suhteellisuudentajua parisuhteeseen

Sprintti vahvisti asemaansa

Lyhyet

Kolumni: Kulutusluottoja markkinoidaan moraalittomasti

Kolumni: Älä ainakaan kirjoita tästä kolumnia

Sami etsii paikkaansa perheessä ja koulussa

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.