Kaupalliset televisiokanavat karttavat Elokuvasäätiötä

Lehdet ovat hehkuttaneet, kuinka vuoden 2010 aikana ensimmäistä kertaa yli kaksi miljoonaa maksanutta katsojaa kävi katsomassa kotimaista elokuvaa ja miten kotimaiset dokumentit keräävät ennätysyleisön teattereissa.

Suurin osa Elokuvasäätiön tuesta on mennyt ja menee Yleisradion neljän eri kanavan rahoittamille elokuville ja dokumenteille. Vuonna 2009 Elokuvasäätiön tuista kanavoitiin Ylen rahoittamille ja esittämille ohjelmille 83 prosenttia, kun MTV3:n osuus oli samaan aikaan 12 prosenttia ja Nelosen vain kaksi prosenttia.

Elokuvasäätiön tukea saaneiden MTV3:n rahoittamien ohjelmien osuus oli korkeimmillaan viimeisen viiden vuoden aikana 16 prosenttia ja Nelosen 10 prosenttia. Sama trendi on jatkunut monta vuotta. Vuosi sitten YLE teki päätöksen jäädyttää ostot itsenäisiltä tuotantoyhtiöiltä. Nyt näyttää siltä, että Ylen päätös on vahingoittamassa sitä itseään ja saanut tuottajat kävelemään kaupallisten kanavien luo.

Viime vuonna Elokuvasäätiön tukemasta kahdestakymmenestäkahdesta pitkästä elokuvasta yhdentoista rahoittajana oli Yleisradion neljä kanavaa, kuuden Neloskanava ja viiden Maikkari. Elokuvasäätiön tuotantoyhtiöille jakamaa tukea ei tarvitse maksaa takaisin. Siksi voi kysyä: miksi ilmainen raha ei kelpaa kotimaisille kaupallisille televisiokanaville?

Kysymykseen on helppoja vastauksia. Elokuvasäätiön rahalla ei tueta suoraan televisiokanavia vaan itsenäisiä tuotantoyhtiöitä. Kaupallisten televisiokanavien pomot kyllä puhuvat kotimaisten ohjelmien puolesta, koska ne purevat paremmin yleisöön, mutta ulkomailta saa kaiken halvemmalla. Kansainvälisen ohjelmatarjonnan hinnat perustuvat kohdemaan hintatasoon ja katsojalukuihin. Pienen väkiluvun Suomeen ohjelmia voi myydä pilkkahintaan.

EU:n televisioalan uudistusten mukaan televisioyhtiöt saavat esittää valmiiksi sponsoroituja ohjelmia, jos ne kertovat ohjelmien tukijat reilusti ohjelmien alussa ja lopussa. Televisioyhtiöiden ei tarvitse maksaa ohjelmista siis juuri mitään, jos ne tekevät sopimuksia tuottajien kanssa, jotka pystyvät etukäteen rahoittamaan projektinsa sponsorien avulla.

Samaan hengenvetoon voi ihmetellä, kuinka sokeita kaupalliset kanavat ovat näkemään uusia nousevia trendejä. Britanniassa kaupalliset kanavat ovat esittäneet kriittisiä dokumentteja vuosikausia hyvällä menestyksellä. Meillä kummallakaan kaupallisella pääkanavalla vakavasti otettaville dokumenteille ei löydy edes ohjelmapaikkaa, jos jätetään pois luontodokumentit.

Marraskuussa Amsterdamissa vuosittain järjestetyn suuren dokumenttielokuvafestivaalin vieraslistalta löytyi viisi ostajaa Yleisradiosta, mutta ei yhtään Maikkarilta, Neloselta eikä muilta kotimaisilta mainosrahoitteisilta kanavilta.

Neloskanava hukkaa loistavan 4D-ohjelmapaikan esittämällä sontaa. Se tuskin maksaa siitä enempää kuin maksaa tuhti annos sellaisia mielialalääkkeitä, joiden avulla minäkin pystyn katsomaan ohjelmapaikalla esitetyt sokkitarinat alusta loppuun.

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja elokuvantekijä.