Kaupunkilaisuus ei muuttane mitään

Sitä ollaan nyt jyväskyläläisiä. Pitäisi tuntea itsensä paremmaksi, ikään kuin kaupunkilaiseksi. Mutta kun ei. Muutaman ensimmäisen päivän aikana ei mikään ole muuttunut. Sitä on edelleenkin ihan maalaiskuntalainen.

Kenties pitäisi yrittää kulkea avoimin silmin, tunnustella kaupunkilaisuuttaan, katsoa ympäristöään uudella asenteella, sillä silmällä. Mutta kun se ei hirveästi kiinnosta.

Tällaisen yhteiskunnallisen välinpitämättömyyden julkinen tunnustaminen hävettää, kun sitä kuitenkin tulee katsottua televisiosta vain uutiset, ajankohtaisohjelmat ja Teeman dokumentit, luettua sanomalehdet kannesta kanteen, tilattua kotiin Suomen Kuvalehti, Time sekä Tiede ja keskusteltua iltaisin ja viikonloppuisin sivistyneesti vaimon tai intellektuelliystävien kanssa viinilasillisen ääressä kirjallisuudesta, Lähi-idän tilanteesta ja oopperan heikentyvästä asemasta eurooppalaisessa kulttuurikentässä.

Mistä tällainen hirvittävä välinpitämättömyys sitten kasvaa?

Yksi hyvä kasvualusta on kiire, joko todellinen tai keksitty. Pitää käydä töissä, harrastaa, olla kotona ja osallistua lasten harrastuksiin. Kun näiden lisäksi myös omaan napaan tuijottamiseen kuluu hirvittävästi energiaa, ei puhtia yhteiskunnalliseen valveutumiseen enää riitä. Tällaiselle henkilölle yhteiskunta tai kunta on ihmisen ulkopuolinen käsite, joka todellistuu vain veroissa ja palveluissa - eikä kumpiinkaan pysty vaikuttamaan.

Toinen hyvä syy on ihminen biologisena olentona; pääasialliset kiinnostuksen kohteet ovat ravinto ja lisääntyminen. Jos näiden lisäksi saa hitusen rakkautta ja katon päänsä päälle, alkavat perusasiat olla mallillaan. Niiden päälle voi sitten keksiä huvitusta ja valveutuneisuutta varallisuuden ja kiinnostuksen mukaan.

Kolmas syy on itsekkyys. Yhteiset asiat eivät kiinnosta, jos itsellä menee edes kohtuullisen hyvin. Jyväskylä on ok, kunhan se ei puutu minun asioihini. Tai jos puuttuu, niin puuttukoon hyvällä tavalla.

Jokunen vuosi sitten kävin pari kertaa viikossa verikokeessa Tikkakosken terveysasemalla. Seisominen laboratoriojonossa ovien ulkopuolella helmikuun aamupakkasessa opetti arvostamaan sitä, että jonot olivat yleensä kohtuullisen lyhyitä ja terveysasemakin vain muutaman minuutin automatkan tai kymmenen minuutin kävelymatkan päässä.

Kun terveysasema oli kesällä viikon kiinni, oli pakko käydä Palokassa. Sinne piti lähteä erikseen, oikein jonottamalla jonottamaan. Jos Tikkakosken jonotus oli perhetapahtuma, oltiin Palokassa jo sukukokouksessa.

En ole ollut koskaan kovin ihastunut sukukokouksiin. Suvusta riippumatta.

Tikkakoskella arvostan hyviä palveluita. Kylältä löytyy terveyskeskus, kirjasto, kirkko, peruskoulut, lukio, liikuntahalli, uimahalli, urheilukenttä, valaistu kuntoranta, varuskunta ja lentokenttä.

Maalaiskuntalaisena ei siis ollut hirveästi valittamista.

Toivottavasti ei ole kaupunkilaisenakaan.

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen aluetoimittaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.