Kenen hyvinvointia kulttuurilla?

Kulttuurin tarjonnan hyvinvointia lisäävä vaikutus on tiedetty jo pitkään ja lukuisia tutkimuksiakin aiheesta on tehty.

Vaikeampi kysymys on, millainen kulttuuri lisää ihmisten hyvinvointia - tai pikemminkin kenen kulttuurilla on hyväätekevä lisävaikutus.

Jyväskylässä tästä kädenväännöstä helpoin esimerkki löytyy kiistasta onko kaupunkiin saatava konserttisali vai ei.

Yleisönosastossa on käyty vilkasta keskustelua, jossa puolustajat esittävät argumentteja kulttuurin hyväätekevistä pitkäaikaisista vaikutuksista ja vastustajat pistävät konserttisalin vastakkain peruspalveluiden saatavuuden kanssa.

Molemmat ovat oikeassa.

JYVÄSKYLÄN yliopiston kulttuuripolitiikan professorin Anita Kankaan perjantaina Jyväskylän yliopistossa pidetyn 60-vuotisjuhlaseminaarin otsikkona oli "Kulttuuri, politiikka ja kentänrakentajat".

Kangas on kulttuuripolitiikan pitkän linjan tutkija, joka oli kauan alansa ainut professori Suomessa. Nyt tutkimusala on alkanut saada enemmän jalansijaa ja se aletaan paremmin ymmärtää osana yhteiskuntapolitiikkaa, jota se pohjimmiltaan onkin. Tämän ymmärryksen lisäämisessä Anita Kangas on ollut pioneeri.

Yhteiskuntapolitiikkaa on myös keskustelu Jyväskylän konserttisalista.

ANITA KANGAS on jakanut suomalaisen kulttuuripolitiikan kaudet kolmeen osaan. 1960-luvulle ulottuneessa kaudessa korostui sivistyksellinen tehtävä ja taide nähtiin arvona sinänsä. Seuraavaa kautta, joka jatkui 1990-luvulle saakka, leimasi hyvinvointivaltioideologia ja suunnittelu-usko.

Nyt menossa on kulttuurin markkinoistamisen kausi. Kulttuurista on osattava tehdä tuote, jossa luovuus ja yksilöllinen yritteliäisyys takaavat tuottavuuden.

Juuri sitä myös konserttisalin puolustajat pyrkivät tekemään.

KONSERTTISALIN vastustajat puolestaan pelkäävät, että saliin sijoitetut rahat ovat pois kaupunkilaisten peruspalveluista ja että sali tuottaisi hyvinvointia vain pienelle osalle kaupunkilaisia. Tämän vuoksi salihanketta moititaan elitismistä ja varojen tuhlaamisesta.

Salin puolustajat ja vastustajat ovat molemmat näkemyksissään sikäli oikeassa, että käsitykset kulttuurin hyvää tekevästä vaikutuksesta eivät voi pohjautua yhteiselle näkemykselle, koska sitä ei ole. Konsensusta siitä, mikä ja kenen kulttuuri tuottaa eniten hyvää ihmisille, on mahdotonta saavuttaa.

Ja jotta asia olisi riittävän mutkikas, tuottaa jo pelkkä kulttuurin määrittely ongelmia.

KOSKA YHTENÄISTÄ käsitystä kulttuurin hyväätekevästä vaikutuksesta ei ole, jää ratkaisu siitä, millainen kulttuuri tuottaa eniten hyvää missäkin tilanteessa, kulttuurin ohjailun eli kulttuuripolitiikan tehtäväksi.

Ja kulttuuripolitiikka puolestaan on rakentuu siitä, ketkä toimivat kentänrakentajina kulttuurin ja politiikan maastossa.

Kulttuuria koskevat ratkaisut syntyvät siten sen mukaan kumpi toimii kulttuuripolitiikan pelikentänrakentajana: kulloistenkin kulttuurihankkeiden vastustajat vai kannattajat?

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen pääkirjoitustoimittaja.