Kenian tiedotusvälineillä on osavastuunsa väkivallasta

Tiedotusvälineillä on ollut keskeinen rooli Kenian demokratian rakentamisessa. Siksi on tärkeää tutkia myös niiden osuutta viime aikojen levottomuuksissa.

Kahakat puhkesivat joulukuun lopun vaalien jälkeen, kun istuva presidentti Mwai Kibaki ilmoitti voittaneensa opposition Raila Odingan. Suurin syyllinen syntyneeseen kaaokseen on epäilemättä Samuel Kivuitun johtama Kenian vaalikomissio. Kukaan ei myöskään jaksa uskoa, että Kenian korkein oikeus tutkisi vaalikiistaa tasapuolisesti, koska Kibaki nimitti uudet tuomarit juuri vaalien alla. Nimitys jäi vaalihuumassa vähälle huomiolle.

Vuosien mittaan tehdyissä kyselyissä kenialaiset ovat aina luokitelleet tiedotusvälineet luotettavimmaksi instituutioksi, jopa ohi kirkon. Julkisiin laitoksiin, kuten tuomioistuimiin ja parlamenttiin, ei luoteta. Kenialainen media olisi voinut ja sen olisi pitänyt tarjota luotettavaa tietoa kiisteltyjen vaalipiirien tuloksista ja riidanaiheista.

Viestimet kuitenkin rajasivat jupakan kahden miehen väliseksi. "Kaikki riippuu Kibakista ja Odingasta" -asenne ei auttanut eikä auta.

KUN PRESIDENTTI Daniel Arap Moin epäiltiin väärentäneen vaalituloksen vuonna 1992, syntyi vahva liike rehellisten vaalien puolesta. Kaikki tiesivät, että vilppi johtaisi väkivaltaan, myös etniseen, jollaista koettiin tuolloin Rift Valleyssa.

Vilpin riskiä vähennettiin vuonna 1997 vaalikomission kokoonpanoa koskevilla säännöillä, jotka Kibaki nyt sivuutti nimittämällä valtaosan jäsenistä. Varmempana vakuutena pidettiin sääntöä, että kaikissa vaaleissa äänet on laskettava ja tulokset julistettava jokaisella äänestyspaikalla. Tarkoitus oli estää ylimääräisten äänestyslippujen ilmaantuminen tai uurnien katoaminen kuljetuksessa, kuten sattui vuonna 1992.

Lisäksi tulostiedot piti kertoa suoraan paikalliselle medialle, vaalitarkkailijoille, puolueille ja yleisölle ilman keskusvaalilautakunnan välitystä. Tämä sääntö mahdollisti sen, että joulukuun vaaleissa Euroopan unionin tarkkailijat havaitsivat joidenkin valvomiensa äänestyspaikkojen lukujen muuttuneen.

Mutta mikseivät kenialaiset viestimet toteuttaneet vahtikoiran rooliaan ja julkistaneet äänestyspaikoilla laskettuja tuloksia?

Kenian valtalehdillä oli kattavan yhteysverkostonsa ansiosta varmasti tiedot valtaosasta alueita tunteja ennen kuin vaalikomissio julisti Kibakin voittajaksi. Itse asiassa Daily Nation -lehden internetsivuilla ja Kenian Television Networkissa olikin lukuja 30. joulukuuta, kunnes ne äkkiä katosivat. Daily Nationin mukaan Odinga sai 4,5 miljoonaa ääntä ja Kibaki 4,2 miljoonaa.

TAIPUIKO MEDIA poliitikkojen uhkailun alla? Miten on mahdollista, ettei sillä ole tietoa tapahtumista 48:ssa ongelmalliseksi sanotussa vaalipiirissä? Kymmenen miljoonaa enimmäkseen köyhää ihmistä meni joulukuussa äänestämään uskoen lupaukseen, että "kaikki on mahdollista". Media oli vakuuttanut kilvan, että tulos riippui vain heistä.

Kuultuaan tulokset ihmiset tajusivat, ettei heidän äänillään ollutkaan merkitystä, eikä media kertonut heille miksi. Maa oli matkalla vaikeuksiin.

Väkivalta - myös valtion harjoittama - joka seurasi vaalituloksen julistamista, oli vakavasti harhaanjohdettua, kutsumatonta ja useimmissa tapauksissa rikollista. Kyse oli myös paljon mutkikkaammasta ilmiöstä kuin kikujut vastaan luot.

Ainakin valtavirran kenialainen media on vältellyt etnistä vastakkainasettelua, mutta esittänyt toisen yhtä vaarallisen. Se keskittyi Kibaki-Odinga-peliin paneutumatta siihen, että poliisi tappoi ihmisiä.

Media on päästänyt koukusta myös vaalikomission, poliisijohdon, salaiset palvelut, presidentinpalatsin ja Odingan lähipiirin sekä itse tiedotusvälineet, jotka kaikki pitäisi panna vastuuseen teoistaan.

ON ASIOIDEN yliyksinkertaistamista väittää, että kenialaiset äänestävät etnisin perustein. Myös ehdokkaiden näkemyksillä on suuri merkitys, ja sen unohtaminen johtaa väärien ratkaisujen etsintään.

Kaaos vaarantaa demokratian monin tavoin: sen varjolla voidaan rajoittaa tiedonvälitystä ja perustuslaillisia vapauksia ja kieltäytyä vuoropuhelusta.

Pahaenteisempää on se, jos väkivalta - myös valtion harjoittama - tuudittaa ihmiset haaveilemaan paluusta "normaaliin". Normaalius normaaliuden vuoksi merkitsee alkua liukumiselle pakkovaltaan.

Median pitäisi näyttää tietä pitkän ajan ratkaisuihin poliittisten hätäratkaisujen sijasta. Esimerkiksi kansallisen yhtenäisyyden hallitus tarjoaa parhaimmillaan pari rauhallista vuotta.

Ennen vaaleja Kenialla itse asiassa oli "kansallisen yhtenäisyyden" hallitus, joten tiedämme, mihin se pystyy.

Kirjoittaja on Genevessä toimiva kenialainen lakimies, joka johtaa IQsensato-kehitystutkimuslaitosta. Artikkelin välitti uutistoimisto IPS.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.