Kertomus Suomen Pankista

Ainakin euroaikaan saakka Suomen Pankki oli yksi maan valtakeskuksista. Dosentti Antti Kuusterän ja tohtori Jukka Tarkan kirjoittama keskuspankin 200-vuotishistoria 1-2, Keisarin kassasta keskuspankiksi ja Parlamentin pankki (Otava 2011 ja 2012) osoittaa, että valtataistelu tai ainakin jännite hallituksen ja keskuspankin välillä on ollut tosiasia koko maan itsenäisyyden ajan.

Välillä ovat olleet niskan päällä poliitikot ja toisinaan taas pankkiherrat.

 

Jouhevasti etenevä kertomus todistaa, että Suomen Pankki on ollut keskeisessä roolissa sekä Suomen kehityksessä valtioksi että itsenäisyyden puolustuksessa.

Euroopan rahaliitto ei ole uusi asia. Vuosina 1878–1914 markka oli sidottu Länsi-Euroopan kultakuntajärjestelmään siten, että yksi kultamarkka vastasi yhtä Ranskan kultafrangia. Autonominen Suomi oli osa Länsi-Euroopan rahajärjestelmää, mikä irrotti maata Venäjästä.

Suomen Pankin historian kirjoittajat nostavat toiseksi hyvin merkittäväksi tapahtumaksi Suomen liittymisen Kansainväliseen valuuttarahastoon vuonna 1947. Teoksen mukaan Suomi livahti jäseniksi viime hetkellä. Seuraavana vuonna se olisi jo ollut ulkopoliittisesti mahdotonta. Suomi teollistettiin ja kosket valjastettiin huomattavilta osin Kansainvälisen valuuttarahaston kautta saaduilla lainoilla.

Teoksen toisen osan tarkimmin tutkittuja kohtia tulee olemaan analyysi 1980-luvun vahvan markan rahapolitiikasta ja sen taustoista. Kuusterä ja Tarkka nostavat tuon rahapolitiikan keskeisimmäksi poliittiseksi tukijaksi Kalevi Sorsan (1930–2004).

Sorsan roolista on pitävät lähteet. Sen sijaan presidentti Mauno Koiviston toiminnasta pääjohtaja Rolf Kullbergin (1930–2007) neuvonantajana ei ole muuta lähdettä kuin tieto, että presidentti lounasti kerran kuussa Suomen Pankissa. Tutkijat eivät kuitenkaan tee siitä mitään päätelmiä ja yleensäkin he jättävät johtopäätösten teon lukijoille.

 

Teos sisältää erilliset henkilökuvat Ahti Karjalaista (1923–1990) lukuunottamatta kaikista Suomen Pankin pääjohtajista. Ratkaisu viestii kirjoittajien halusta vähätellä Karjalaisen elämäntyötä. Samaan liittyy myös se, ettei Karjalaisen väitöskirjaa Suomen Pankin rahapolitiikan ja valtiontalouden väliset suhteet 1811–1953 lähinnä likviditeettianalyysin valossa (1959) sisälly teoksen kirjallisuusluetteloon. Onko samasta syystä sivuutettu John Maynard Keynesin pääteos Työllisyys, korko ja raha, jonka Karjalainen suomensi yhdessä Pentti Kivisen kanssa 1950-luvun alussa?

Sen sijaan Harri Holkerista (1937–2011) on erillisartikkeli, vaikka hän oli vain johtokunnan jäsen. Ainakin yhtä vahvat perusteet olisi ollut teoksesta niin ikään puuttuvalle Sorsan elämäntyön esittelylle.

Tähän tietenkin sanotaan, että alkoholisoitunut Karjalainen erotettiin pääjohtajan virasta vuonna 1983. Mutta se ei mitätöi Karjalaisen elämäntyötä. Ja erottihan Koivisto myös Kullbergin.

Yleisesti tiedetään, että teoksen toinen kirjoittaja eli Tarkka on pääjohtaja Erkki Liikasen tärkein avustaja ja puheiden kirjoittaja Suomen Pankissa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.