Kesädrinkissä maistuu hapan

Kesälomalainen saattaa juhlistaa tilapäisen arkivapauden koittamista sekoittamalla itselleen, miksei myös seuralaiselleen, kesädrinkin. Sinulla saattaa olla oma suosikkisi, mutta tästä saat osakesijoittajan kesäjuomaohjeen. Tänä vuonna se ei ole liian makeaa, sillä lasiin on pakko kaataa myös karvaita aineksia.

Kaada juomasekoittimeen desilitrat talouden kasvua, kohenevia yritystuloksia, alhaisia korkoja sekä matalaa inflaatiota. Tämä sekoitus olisi täydellinen ilon tuoja, mutta olosuhteisiin nähden aivan liian makea.

Lorautetaan joukkoon hieman euroalueen hässäkkää, mikä jo pienenä annostuksena riittää suistamaan iloisen juomailmeen hieman happaman puolelle. Lisätään hyppysellinen taantumanuhkaa, lusikallinen pankkien taseiden alaskirjauspelkoa sekä lopuksi muutama pisara maailmanlopunmeininkiä.

Sekoita pitämällä astiasta tiukasti kiinni ja heitä muutama voltti. Astian kansi oli hyvä laittaa tiukasti kiinni.Kaada juoma korkeaan lasiin, viskaa ilmastonmuutosjäitä sekaan ja asettele koristeeksi lasinreunalle muutama päätön markkinahuhu. Se on siinä.

Nauti varoen, sillä juoma saattaa aiheuttaa pyörryttävän tunteen ja hövelin käytöksen. Joku voi tuta rikastumisen elkeitä. Liiallinen nautinta voi tuoda pahoinvointia ja tyhmyydentunnetta. Jälkimakuna voi jälkiviisaus kirvellä kielen takaosassa.

NOKIA ON MAAILMAN suurimpana puhelintehtaana saanut nauttia alihankkijoidensa ja materiaalitoimittajiensa palvonnasta. Nyt sen asema komponenttien ostajana on muuttunut.

Kallempien älypuhelinten valmistajana se on jäänyt muun muassa Applen jalkoihin, ja halpavalmistaja Mediatek haalii osuuksia halvimmissa malleissa. Kloonipuhelimet vievät markkinaosuuksia, ja Nokia on kahden tulen välissä. Uusi tilanne syö katteita ja voi vaikeuttaa komponenttien saatavuutta.

Nokian toimittamat puhelinmäärät eivät kesän kynnyksellä ole olleet odotusten mukaisia. Nokia on ennenkin tehnyt kriisiratkaisuja juhannuksen edellä. Onneksi olen tuolloin kehittyvien markkinoiden mahdollisuuksia tutkimassa.

TEINIPOIKANI ON oikein näppärä tietokoneiden yms. laitteiden kanssa. Nokian puhelin on kuulemma ihan jees, mutta se ei kelpaa soittimeksi. Apple on kuulemma parempi. Nokia on siis menettänyt tämänkin markkinan.

Nykynuoret eivät tiedä, kuinka musiikkia minun nuoruudessani kuunneltiin. Oli kasetteja, singlejä ja LP-levyjä. Mitähän teinipoikani pohtisi, jos kysyisin, mitä tarkoittaa sinkun b-puoli? Hyvää kesää kaikille. Palataan asiaan Nokian puolivuosituloksen jälkeen.

Kirjoittaja on osakekaupan ammattilainen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.