Kesän klassikoita paljain varpain

Vapusta se alkaa. Kesä tuo kaikenkarvaiset menijät katukuvaan. On pulleita puskureita ja virtaviivaisia periä, sekä enemmän tuunattua että vähemmän puunattua. En nyt viittaa ihmisiin, vaikka kesä lisää monimuotoisuutta siinäkin lajissa. Autoista on kyse, klassikoista, jotka hivelevät tavisautoihin tylsistyneitä silmiä.

Jee, tuolta kuuluu Kuplan ruplutus. Vau, miten upea Buick. Juustohöylä Anglia! Kesäteillä voi bongata autoja, jotka laittavat aivot historiikkivaihteelle, vanhaan hyvään aikaan. Nostalgian kuorruttamissa muistoissani autot olivat hauskoja persoonia ja merkit oli helppo tunnistaa, vaikka ei ollutkaan autolehden kestotilaaja.

Lapsuuteni Halssilassa läheskään joka talon pihassa ei ollut autoa. Jos oltiin autokyytiä vailla, mentiin linja-autolla tai kimppakyydillä.

Naapurin Matin kyydissä pääsimme käymään vaikkapa hautausmaalla. Siellähän piti käydä pari kertaa kesässä, pyhämekot päällä. Punaiseen farmari-Mosseen mahtui neljä aikuista ja kaksi lasta. Ahtaasti ajeltiin, mutta autokyyti oli aina juhlahetki. Auton tärkeydestä kertoo sekin, että vaikka Matti oli pidetty mies, en muista hänestä kuvia perhealbumissa, mutta minusta ja Mossesta sellainen on.

Isälläni ei ollut ajokorttia, hän oli mopomiehiä. Mutta kun äitini pääsi rattiin 70-luvulla, alkoi uusi aika. Pihaamme ilmestyi Volkswagen 1600, upea liukuperäinen leidi. Sillä ei tietenkään ajeltu arkisesti töihin eikä kauppaan, vaan automatkailtiin lomareissuille ja mummolaan. Volkkarissa sain ohjata autoa ensimmäistä kertaa, nippanappa kouluikäisenä. Tunsin itseni Euroopan omistajaksi, kun sain ajaa pätkän mökkitietä takapenkiltä käsin äidin olkapäiden yli kurottaen.

Neppiautot olivat jo herätelleet sisäistä autourheilijaani, kun isäni kaveri Manu porhalsi pihaamme Saab 96:lla. YK-joukoista palannut pulisonkimies toi partaveden tuoksuisen tuulahduksen maailmalta. Manulla oli sinisen sämpylänsä kanssa yksyhteen sävytetty rallitakki ja pilottimalliset peililasit, jotka tekivät tyttöseen suuren vaikutuksen. Pääsin minä sen Saabin kyytiinkin kokemaan, miten sora lentää. Voi punastus ja ihastus.

Kun Amerikan raudat rantautuivat kylille, tultiin siskoani hakemaan Cadillacilla kotoa. Siinä lensi isän suusta sekä kahvit että perkeleet, kun äänitorvi ulvaisi ikkunan alla. Sittemmin ei tultu enää kotiovelta hakemaan.

Seuraavaksi kulmille ilmestyi Ford Escort -mies, siskon kyydittäjäksi. Ralli-Mexicoon pääsin minäkin joskus armosta mukaan. Escort-miehestä tuli siskolle ykköskuski ja minulle lankomies, joka nykyään tunnetaan Mersu-miehenä.

Omien poikakavereiden autoista en paljon muista, paitsi sen ensimmäisen rakkauden Kuplan, joka sittemmin puhkesi.

Kuplavolkkarilla ajoin minäkin ensimmäiset ajokortilliset vuoteni. Villi ja vapaa oli tunne, kun painelin sivuikkunat auki ja tukka tuulessa, paljain varpain.

Pikku hiljaa autot muuttuivat toisiaan muistuttaviksi persoonattomiksi laatikoiksi, jotka eivät aiheuttaneet sykähdyksiä muotoilullaan.

Aika entinen tuskin koskaan palaa, mutta mielessään sinne voi vaeltaa. Viime kesänä tein onnistuneen ihmiskokeen autossa, kun vapautin hikisiksi hinkkautuneet jalkani kengistä. Kaasupoljin paljaassa jalkapohjassa tuntui mukavalta ja vei ihanalle aikamatkalle kesämuistoihin.

Tänäkin suvena aion laittaa kesävaihteen silmään ja ajaa varvastuntumalla. Bongaan klassikoita ja laitan rokkikoneen soimaan. Moottoritie on kuuma.