Kesäsunnuntai on keskikaljainen

Se oli aivan tavallinen helteinen kesäsunnuntai, viime sunnuntai. Se oli täynnä toisistaan riippumattomia tapahtumia, joita suorastaan elokuvallisella jäntevyydellä yhdisti yksi asia: keskiolut, viime päivien ykköspuheenaihe.

Heräsin mietoon krapulaan, jonka olin hankkinut muutamalla tölkillisellä keskiolutta. Kesäyö oli ollut yhä lämmin, joten vaatimaton puistopiknik oli venynyt aamun tunneille. Hauskaa oli ollut, ja rentoa. Muisto oli kevyt.

Hitaan aamiaisen ja valmistelujen jälkeen lähdin pyöräilemään kohti tuttua mustikkamaastoa. Reitti kulki ihan tavallisen lähiön halki, ja jo ensimmäisen talon pihapöytään oli kokoontunut joukko tavallisia suomalaisia kaljottelemaan punakasti päivänpaisteessa. Vastapäätä maahanmuuttajaäidit huiveissaan ja pitkissä hameissaan valvoivat lastensa touhuja leikkipuistossa. Ryhmien välille oli vaikea kuvitella vuorovaikutusta.

Matka jatkui, ja läheisen alikulun viereen kannetulla puistonpenkillä paistatteli humalainen seurue. Maassa oli kaljakeissi ja jokaisen kädessä vähintään yksi avattu tölkki.

Seuraavassa risteyksessä joku kantoi väsyneen oloisesti kaupasta muovikassia kaverilleen, joka odotteli kulman takana. Kassissa oli lähinnä olutta.

Marjastaminen jäi vähän lyhyeksi, kun välipalatauon jälkeen minua alkoi väsyttää. Edellisyöllä oli ehkä osuutensa asiassa.

Kotimatkalla huomioni kiinnittyi eräässä risteyksessä kovin nuorilta kuulostaviin ääniin. Mainostaulun edessä kaljotteli noin 15-vuotiaiden nuorten porukka.

Viimeisessä ylämäessä ennen kotia vastaani käveli oikein siistin oloinen pariskunta. Kädessä heilui juuri lähikaupasta ostettu olutsalkku. Kaksikosta lähti tuoksu, jonka perusteella salkku ei ollut päivän ensimmäinen.

Keskikaljantäyteinen päiväni päättyi illan kauppareissuun, jonka yhteydessä palautin kassillisen keittiöön kertyneitä juomapulloja ja -tölkkejä. Aika monessa oli ollut kolmosolutta.

Minä pidän miedosta keskioluesta, keskinkertaisesta suomalaisesta lagerista juuri sen helpon ja yksinkertaisen maun takia. Iso joukko suomalaisia näyttää pitävän siitä vielä paljon enemmän, ja se heille suotakoon.

Mutta samalla meidän olisi hyvä hahmottaa, kuinka suuren ja melko itsestään selvän aseman ja vallan tuo yksinkertainen aine on kulttuurissamme saanut. Kun kyse on päihteestä, tuollainen asema tuo mukanaan myös suuria ongelmia ja paljon tuskaa.

Siksi olen pelkästään iloinen, että joku – viimeksi ministeri Susanna Huovinen ja pääjohtaja Pekka Puska – puhuu avoimesti myös siitä, miten keskioluen mahtiasemaa jokapäiväisessä elämässämme voisi horjuttaa.

On puhuttu muun muassa siitä, pitäisikö olut peräti poistaa maitokauppojan hyllyiltä. Puhuttaisiinko myös siitä, miksi moni kutsuu maitokauppaa ennemmin kaljakaupaksi?