Keski-Suomessa on mukavaa

Tein kesälomalla kaksi reissua. Ensin vietin muutaman päivän Helsingissä ja vähän myöhemmin kymmenkunta vuorokautta Flakstadvågissa Pohjois-Norjassa. Helsingissä oli väestötietojärjestelmän mukaan vierailumme aikoihin 626 305 asukasta. Flakstadvågin vakituisten asukkaiden määrä oli paikallisen kalamiesten tietotoimiston kertomana 34.

Liikuin Helsingissä joko omalla autolla tai julkisilla kulkuneuvoilla. Kun yövyin Munkkivuoressa ja kävin sitten Itäkeskuksessa tapaamassa kaveriani, saattoi vaimo minut majapaikasta bussipysäkille ja kaveri oli vastassa perillä. En eksynyt, kun pysyin bussissa koko matkan.

Flakstadvågissa julkista liikennettä on vähemmän. Laiva käväisee satamassa kerran pari viikossa, mutta siinä se sitten onkin. Kaikki oleelliset palvelut ovat kuitenkin kävelymatkan päässä kaikista mahdollisista majoituspaikoista.

Pidän Helsingistä aurinkoisena kesäpäivänä, kun ei ole juuri mitään tekemistä. Kaikki on sopivasti käden ulottuvilla eikä mitään ole liian vähän. Vihaan lokakuun loskaista Helsinkiä, kun kaikki on liian lähellä eikä mitään ole riittävän vähän.

Helsinkiin on helppo ottaa kantaa täältä periferiasta – etenkin, jos sattuu olemaan kaltaiseni mölli. Pieni norjalaiskylä vuonon rannalla on kovempi haaste; sieltäkin kun löytyy sopivasti ja liikaa, käden ulottuvilla ja saavuttamattomissa.

Hyvässä säässä Flakstadvåg on kymmenen päivää loistava, sateessa vähän vaisumpi ja myrskyssä taas jokusen tunnin mahtava. Ajattelin loman aikana, että pitäisiköhän siellä viettää pitempi aika joskus loka-marraskuussa. Silloin voisi nauttia rauhasta ja yksinäisyydestä, olla oikeasti lähellä luontoa. Sitten tajusin, että heinäkuun keskiöinen aurinko katoaa loppusyksystä koko vuorokaudeksi horisontin tuntumaan ja talvella jopa sen taakse.

Ilta tai pari voisi mennä hienostikin, mutta sen jälkeen saattaisi olla vähän nihkeämpää.

Viikossa alkaisin vihata turskaa ja halveksia norjalaisia. Toisella viikolla soittelisin itkuisia puheluita Suomeen, ja muutamaa päivää myöhemmin joku paikallinen tulisi koputtelemaan ovelle, kun vaimoni olisi soittanut ja pyytänyt vilkaisemaan, että onko sillä ukolla kaikki kunnossa.

Kolmannen viikon alussa pakkaisin kamani ja palaisin vähin äänin Suomeen. Kotona antaisin vaimolle suukon, paijaisin lasteni hiuksia ja kusettaisin koirat.

Olen asunut Keski-Suomessa noin 35 vuotta. En osaa maakuntalaulua, putoan ajoittain Kymenlaakson murteeseen ja olen edelleenkin vähän ulkopuolinen etenkin Jyväskylässä. Silti täällä on mukavampi olla kuin muualla. Kaupungissa on sopivasti kaikkea, osaan ajaa omalla autolla parkkitaloon ja tunnistan ainakin osan busseista, joilla pääsee keskustasta Tikkakoskelle.

Perusluonteeltani olen lievästi traumaattinen syrjäänvetäytyjä, mutta työni takia olen opetellut kohtaamaan muitakin ihmisiä kuin vaimon sukulaisia ja omia kavereita. Suurimpana apuna tässä kohtaamisten oppimisessa ovat olleet keskisuomalaiset ihmiset.

Niinpä lomalta on ihan mukava tulla kotiin – ja töihin.

Kirjoittaja on aluetoimittaja.