Kestääkö ihmisyyden etulinja?

Onneksi 70 vuotta sitten ei katsottu tunnuslukuja. Jos olisi katsottu, eivät miehet olisi nousseet polkupyörien selkään syyspimeissä öissä ja lähteneet sinne jonnekin.

Tunnuslukujen perusteella olisi todettu, että ei toinna lähteä.

Laskelmien todellisuudessa ei ole talvisodan ihmeen mentävää aukkoa. Usko tahdon voimaan on hutera. Mutta jos talvisota yhdisti veljessodan rampauttamat mielet ja sai meidät samalle puolelle, sama ihme on mahdollinen yhä.

Jos ihmisyyden etulinja pitää.

ENSIMMÄINEN läksy on vaikein. Pitää olla itseä suuremmalla asialla.

Edellisen laman aikana seisoin kansanedustajana Jyväskylän torilla ja pyyhin hyvin toimeentulevien ihmisten sylkeä rinnuksiltani. Olin vienyt saavutettuja etuja.

Yhtäkkiä viereltäni kuului varovainen "psst" - ja siinä seisoi pieni mummo, joka avasi napsahtavan käsilaukkunsa. Hän sanoi elävänsä kansaneläkkeen varassa, mutta hänellä on vähän säästöjä, ja hän voisi antaa tuhat markkaa, jos se sitä Iiroa auttaisi.

Valtiovarainministeri Viinanen kiersi silloin veitsi kurkulla pitkin Aasiaa vakuuttamassa rahoittajiamme, että kykenemme maksamaan velkamme säästölakien avulla.

Katsoin mummoa suolaisen veden läpi ja nielaisin tyhjää. Muistin äitiäni, joka makasi märissä vaipoissa, koska vaipoissa piti säästää. Tämä kerran jo vihkisormuksensa antanut mummo ja iv-lottana palvellut äitini olivat viimeiseen saakka isänmaan asialla.

Minua hävetti. Olimme hupuloineet rahamme ja riippumattomuutemme. Sairastuneet ensin ahneudesta ja sitten säästämisestä niin, että säästimme jo järkeämmekin.

Säästämme yhä.

TÄNÄÄN vain ei olla isänmaan asialla. Tänään saatetaan yhteistyökykyisesti valtiontaloutta tasapainoon. Tunne puuttuu ja sen mukana kaikki. Ei koske mua. Vai koskeeko...

Tämän päivän vihollinen ei tule tankilla. Vastassa ovat kasvottomat tunnusluvut ja tyhjien silmien epätoivoinen armeija.

Pudotammeko puolet kansasta kyydistä? Lähtevätkö rikkaat ensimmäisellä laivalla Ruotsiin ja jättävät meidät taistelemaan viimeisistä vaipoista?

Jokaisella sukupolvella on sotansa. Tässä historiallisessa kapitalismin vaiheessa käymme sotaa toisiamme ja markkinavoimia vastaan. Taistelemme keskenämme, ja enemmän kuin Jumalan, isänmaan ja ihmisen edessä, polvistumme markkinavoimien edessä.

Tämän päivän lumipuku on musta Boss tai siniset haalarit. Niillä taistellaan tulosta ja leipää, ja haavoittuneet makaavat baaritiskeillä pitkin maata.

KENENKÄÄN ei pidä seisoa yksin kovennettua. On seisottava kolmestaan niin kuin Tuntemattomassa sotilaassa.

Toivo on siinä, että uupumuksesta, epätoivosta ja arasta unelmasta syntyy uusi näky. Käsiä kasvaa käsiin kiinni. Uupuneet nostetaan rattaille ja toisille ne, joilla ei ole työtä. Ketään ei jätetä. Ei tätä maata, hankia, valkeita öitä, näitä ihmisiä sielulta sukua.

Sen näyn tähden isätkin lähtivät kerran.

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen erikoistoimittaja ja kirjailija.