Kevätsiivous ja likaiset renkaat

Nyt ollaan vuodenkierrossa sillä kohtaa, että olisi aika tehdä auton kevätsiivous. Siihen nähden, että talvi on melko siisti vuodenaika, on autossani hämmästyttävän paljon pölyä ja hiekkaa. Koirankarvojen valtava määrä ei hämmästytä. Niitä on kyydissä aina sen verran, että langaksi kehrättynä niistä saisi kudottua itselleen villapaidan. Ja ehkä myös sukat.

Auton siivoaminen ei ole erityisen työläs homma, itse asiassa se on mukavaa. Puunatessaan näkee kättensä jäljen, mikä on palkitsevaa. Tässä bittien maailmassa on aina hauskaa tehdä jotain konkreettista. Siivouksen ainoa ikävä puoli on aloittaminen - kuten niin monessa muussakin asiassa. Sen jälkeen, kun on tehnyt päätöksen ja kerännyt tarvittavat välineet, homma käy leikiten.

Tällä kertaa aion myös testata paria uutta siivousvekotinta, joiden pitäisi vauhdittaa ja helpottaa työtä. Nähtäväksi jää, onko kyseessä vain katteeton myyntipuhe vai lähtevätkö pöly ja karvat verhoilusta näppärämmin. Imuri, vaikka olisi kuinka tehokas, on lähes voimaton verhoilun syövereihin jumittuneita koirankarvoja vastaan. Tämän takia odotankin paljon toiselta uutuustuotteelta, joka on auton ja ylipäätään verhoilun siivoukseen tarkoitettu ”tarraharja”. Ideahan ei sinänsä ole uusi, sillä vastaavanlaisella kapineella on vaatteita putsattu jo vuosikausia, mutta tämä uutuus on vähän järeämpää mallia.

Siivousrupeama ei ole kiinni pelkästään innosta ja aloittamisesta, vaan se vaatii optimaalisen kelin. Auringon pitää paistaa sillä tavalla, että se lämmittää mukavasti selkää, kun imuroi penkkejä. Kylmä ja tuulinen keli ei houkuttele, sillä märän rätin kanssa heiluessa alkaa sormia palella ja imurin putkikin on kylmä. Ja siivous, kuten monet muutkin hommat, pitää tehdä ilman hanskoja, jotta saa hyvän tuntuman.

Talvirenkaat sain kesäteloille viime viikolla, mutta pesinkö vanteita ja renkaita ennen varastointia? En pessyt. En, vaikka hiljattain kirjoitin aiheesta pienen jutun, jonka mukaan pesu olisi erittäin järkevä toimenpide. Tiesuola ja muu kertynyt lika ei kuulemma tee hyvää sen enempää vanteille kuin renkaiden kumillekaan. Pesu ei vaatisi valtavia ponnisteluja, mutta hieman epäilen, että se jää tekemättä ja syksyllä juuri päättyneen talven liat ovat edelleen tallella. Tai sitten heittäännyn valtavan reippaaksi seuraavan autonpesun yhteydessä ja puunaan myös talvikiekot.

Vaihtoehto, joka ei ole täysin mahdoton, mutta uskallan silti epäillä sen toteutumista.