Kevättä puskurissa

Kampaamossa oli vaihteeksi mielenkiintoista lukemista. Intro-lehti vei nostalgiamatkalle 1970-luvulle. Kannessa oli David Bowie, koska artisti konsertoi ensimmäistä kertaa Suomessa. Vicky haastatteli Suzy Quatroa. Wranglerit olivat reisistä piukat ja levenivät purjeiksi maata kohti. Takakannessa esiteltiin huippumodernia levysoitinta, joka soittaa musiikin stereona.

Löytyi sieltä autojakin. Kerrottiin, millä pelillä kukakin laulaja ajelee. Imagoihin sopivasti M.A. Nummisella oli Lada ja Danny meni Mersulla.

Yllättäjä oli Frederik, joka nojaili kansanauto Kuplan kylkeen. Sanoi, että Volkkari kelpasi mainiosti kaupunkiajeluihin. Rivien välistä olin lukevinani, että kultalevyä odotellessa se oli myös kukkarolle sopiva ratkaisu. Ihan tavallinen ei machomiehen auto kuitenkaan ollut. Lisävarusteina olivat kattoluukku ja tupakansytytin.

Huima loikka on tuosta kahden varusteen listasta tähän päivään. Muuan automyyjä totesi vastattain, että uuden auton luovutukseen saa helposti menemään kolmekin tuntia, kun käydään ostajan kanssa läpi kaikki auton ominaisuudet.

Omassa autossani varustelista jää tyngäksi. On ABS ja ohjaustehostin, mutta eipä juuri muuta. 12 vuotta sitten oli hirmu hienoa, että radiota pystyi käyttämään ratissa olevilla namikoilla. Ja ilmastointi tuntui luksukselta, se piti saada.

Tupakansytyttimelle on ollut harvemmin käyttöä. Jos on ollut puhelimen laturin piuha sitä varten mukana, niin yleensä väärän mallinen.

Näissä hommissa on se hyvä puoli, että väkisinkin tulee tutustuttua uusiin automalleihin yli merkkirajojen. Eikä se mitenkään vastentahtoista ole, päinvastoin. Koeajoja kannattaa kaikkien harrastaa, että pysyy kärryillä kehityksestä.

Viimeksi testasin, millainen matkakaveri on Audi A6 Quattro. Helsingin reissu sujui leppoisasti. Harvoin tulee toivottua lumipöpperöistä keliä, mutta nelivetoisen ratissa huomasin haikailevani sulalta valtaväylältä talvisempaan maastoon.

Verrattuna omaan etuvetoiseen ajokkiini ero oli Quattron hyväksi selkeä. Neliveto ruopaisi itsensä kelirikkoiselta parkkipaikalta kepeästi, ei tarvinnut junnata ja jahkailla.

Kyyti oli koko matkan vakaata, ei mitään turhia sompailuja eikä heittelyjä, kuten joskus, kun oma ajokki osuu loskakasaan.

Audin ratissa ehdin miettiä, että mitä olisi ostoslistalla, jos autokauppaan lähtisin.

Ensinnäkin automaattivaihteet. Olen kääntänyt manuaalitakkia ja valmis muutokseen. Näin kuulemma käy suurimmalle osalle autoilijoita, jotka pääsevät automaatin makuun.

Toiseksi vakionopeudensäädin, koska nopeusrajoitukset ja -rangaistukset ovat kiristymään päin, ja pienellekin mokalle tulee liikaa hintaa.

Kolmanneksi kameroita apusilmiksi, että ei tule osumia, jos uudessa autossa on peltiä nykyistä enemmän, ja mitä todennäköisemmin siinä on. Lisäkorkeuskaan ei olisi pahitteeksi.

Sen pidemmäksi listani ei ole vielä kasvanut. Paitsi tietty vielä bluetooth ja sähkösäätöinen istuin. Ja ilman käsiä aukeava takaluukkukin olisi kyllä kiva.

Premium-auton jälkeen on hieman tylyä hypätä vanhan uskollisen rattiin. Aurinkokin hymyilee kauniimmin uutta peltiä vasten.

Minkä nainen sille mahtaa, että kevättä on jo puskurissa. Vaihdetaan tupakansytytin kattoluukkuun.