Kiekon kansallistarina meni jo

Jääkiekon maailmanmestaruus on taas yllättävän suuri asia. Radiouutisissa ei ollut aamulla muita aiheita. Televisio oli täynnä jälkipuintia. Ja mikä ihmeellisintä, monissa kaupungeissa on raportoitu satojen tai tuhansien ihmisten rynnänneen toissa yönä kaduille hihkumaan ilosta.

On tietenkin hienoa, että ihmiset iloitsevat. Paljon ikävämpää olisi, jos tuhannet suomalaiset nousisivat barrikaadeille työttömyyden tai sorron takia.

Joukkuelajien mestaruuksien juhlimisessa on opittua ja kansainvälisesti levinnyttä karnevalismia. Tööttäävien autojen, lippuja liehuttavien ihmisten ja onnesta käheytyneiden huutajien kuvat ovat osa voittoja. Siinä ihmiset kokevat yhteenkuuluvuutta.

Hyvä niin.

16 VUOTTA SITTEN jääkiekon maailmanmestaruus oli vielä suurempi asia kuin nyt.

Olimme oppineet ajattelemaan, että Suomi ei koskaan voita jääkiekon maailmanmestaruutta tai euroviisuja.

1995 murtui jääkiekon mahdottomuusmyytti. 2006 Lordi rikkoi euroviisu-uskomuksen.

Jääkiekon ensimmäinen maailmamestaruus oli kansallisesti kohottava tapahtuma. Suomi oli vajonnut 1990-alussa syvään lamaan. Neuvostokauppa romahti. Vienti hyytyi. Tuli pankkikriisi. Säästöpankit katosivat.

Maassa oli yli puoli miljoonaa työtöntä, ja ilmapiiri oli alakuloinen. Moni pohti, voiko 1980-luvun lopun hyvinvointi enää koskaan palata. Olimmeko vain hetken "Pohjolan Japani"?

Silloin mestaruus räjäytti tunteet. Se oli talvisodan torjuntavoitto. Vihollinen - henkinen lama - oli lyöty. Se yhdisti kansan ja loi yhteisen myönteisen ilmapiirin. Mahdoton on mahdollista.

Maan talouskin kääntyi nousuun. Työttömyys väheni. Nokian menestys nosti Suomen maailman kärkeen kännykkäteknologiassa.

Suomi toipui ällistyttävän nopeasti laman arvista. 2000-luvun alussa olimme jo maailman vauraimpia kansakuntia. Lähes kaikilla tuntui menevän hyvin.

EDUSKUNTAVAALIT paljastivat kuukausi sitten, että Suomi ei ole enää yhtenäiskulttuurin maa. Elämäntavat, arvot ja asenteet ovat etääntyneet.

Toiset elävät suhteellisessa köyhyydessä. Toiset saavat kaiken mahdollisen. Yritysten kansainvälistyminen on luonut Suomeenkin huippueliitin. Heillä on taloja Genevessä, avoautoja siellä sekä täällä ja rahaa lähes rajattomasti.

Enää jääkiekon maailmanmestaruus ei yhdistä entisellä tavalla. Työmies ja johtaja eivät iloitse voitosta samalla kadulla.

Mestaruus on nyt hieno urheilusuoritus mutta tapahtumasta tuskin tulee käännepistettä. Yksi asia 16 vuodessa on muuttunut. Suomeen on juurtunut voittamisen kulttuuri. Tappioasemasta voi nousta 6-1 voittoon.

Toivottavasti yhteiskuntamme ei kuitenkaan menetä tervettä nöyryyttä.

Lopuksi: Jääkiekonkin voi politisoida. Jos tapahtumien logiikka pitää tulevaisuudessakin paikkansa, Suomi voittaa jääkiekon MM-kultaa aina, kun porvarihallitus häviää vaalit ja SDP nousee hallitukseen. Näin kävi 1995 ja nyt.

Ei muuta kuin vaaleja odottamaan.

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen päätoimittaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.