Kiitoksia keskiluokkaisuudelle!

Häpesin nuorena asua Äänekoskella. Jos joku kysyi kotipaikkaani, väänsin vastaukseksi asuvani ihan todella lähellä Jyväskylää, siis siinä naapurikunnassa. Nyt kerron sumeilematta asuvani Keski-Suomen kehdossa pikkukaupungissa, juurieni kanssa samassa paikassa.

Nuorena häpesin myös sitä, että äitini oli poliittisesti aktiivinen. Miksi hän ei voinut olla beessiin pukeutuva äityli, joka pitää pientä suuta ja katoaa massaan?

Pitkään punaisiin vaatteisiin pukeutuminen muistutti minua nolosti perheeni aatteesta. Ajattelin, että kotini vasemmistolaisuus paistaa punaisesta laukustani ja yksinhuoltajaperheen niukka varallisuus farkuttomuudestani. Myöhemmin kuulin, etten saanut farkkuja hinnan, vaan niiden amerikkalaisuuden vuoksi.

Lienee sanomattakin selvää, etten saanut urheilla SVUL:n seurassa tai mennä partioon.

Pienenä nolostelin myös sitä, että iso sukuni tunnetaan kotikaupungissani niin hyvässä kuin pahassa. Melkein kaikki vanhempiani myöten olivat tehtaalla töissä - häpesin sitäkin. Nyt tajuan olla kiitollinen, että he ansaitsevat vuorotöissä kunnon palkkaa.

Uskoin laajaan tietämykseeni nojaten maaseudulla asuvien olevan keskustalaisia, yrittäjien kokoomuslaisia ja kaikkien vihreiden huonosti pukeutuvia hihhuleita, joilla on niskassaan maihinnousutakki ja silmillään pyöreät silmälasit. Palestiinalaishuivi, leijan kokoinen villapaita ja meikittömyys paljastivat vasemmistolaiset.

Akateeminen maailma sääntöineen ja tieteen kielineen oli minulle täysin vieras, sillä olen duunarisuvun ensimmäinen korkeakoulun ovista koskaan astellut.

Muistan, miten arastelin parikymppisenä ensimmäistä päivää yliopistolla. Olin pukeutunut muodollisesti ja kuvittelemieni odotusten mukaan bleiseriin ja hameeseen, olin jopa ostanut nahkaisen salkun. Ne tamineet vaihdoin toisiin ensimmäisen vaivautuneen päivän jälkeen.

Onneksi aika ja aikuisuus korjaavat pahimmat vinoutumat. Helpottaa, ettei tarvitse olla poliittisesti äkkijyrkkä eikä punaisiin pukeutumiseen ole estettä - satun pitämään punaisesta väristä.

Keskiluokkaisuus on muuttunut silmissäni kauhuskenaariosta mukavaksi elämäksi. Aviomies, pankin vielä pitkään omistama rivitalonpääty, läntti pihaa, farmariauto, kaksi lasta ja kultaisennoutajan värinen terrieri pyörittävät elämää.

Samanlaisia tuulipukuja ei puoliskon kanssa ole - eikä osteta. Tennarit tosin ovat liki identtiset.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.