Kilpailu, jonka televisio hävisi

Lukija on saattanut jo kuullakin, että analogiset tv-lähetykset päättyvät ensi yönä. Samalla kellonlyömällä pimenee ruutu myös meidän tuvassamme. Lupa on irtisanottu ja digitaalista sanomaa vastaanottavat laitteet jätetty kauppaan. Se on loppu nyt.

Lähetystekniikan muuttumisessa digitaaliseksi lienee enimmäkseen hyviä puolia. Kuvan laatu paranee. Uudet kanavat lähettävät uusia, hyviä ohjelmia. Toki lähettävät huonojakin, mutta uusikin teknologia antaa mahdollisuuden jättää ne katsomatta. Tuote on siis kunnossa. Miksi me sen hylkäämme?

Lähinnä siksi, että länsimaisen ihmisen yltäkylläinen elinympäristö on täynnä muitakin kunnossa olevia tuotteita. Vielä on lukematta lukuisia loistavia romaaneja ja sivistäviä tietokirjoja, kuulematta tajunnanräjäyttäviä äänilevyjä. On näkemättä ikimuistettavia elokuvia, eikä niiden katsominen tallenteilta vaadi digi-tv:tä tai tv-lupaa. Lehdet ovat lukematta, internetistä muutama sivu selaamatta, ja jopa radiossa lienee sen alennustilasta huolimatta vielä pari kelvollista kanavaa.

Viestimiä on paljon, sisältöä mittaamattomasti. Ja ihmisen vapaa-ajasta ne kilpailevat ankarasti. Kun yksi viestin heittäytyy tällaisessa tilanteessa hankalaksi ja alkaa vaatia erityishuomiota, uusien laitteiden ostoa ja teknisten detaljien selvittämistä, sen asema kilvassa heikkenee. Mukavuudenhaluinen ihminen herää kysymään, tarjoaako televisio jotain sellaista, mitä muut viestimet eivät tarjoa ja minkä eteen on mielekästä nähdä uusien laitteiden ostamisen ja käyttöönoton vaatima vaiva.

Meillä tultiin siihen tulokseen, että ei tarjoa.

TELEVISION ASEMAA ei lainkaan paranna se, että sillä on muitakin haastajia kuin toiset viestimet. Taloudessamme samalle viivalle asettuvat esimerkiksi ulkoilu, liikunta ja kirjoittaminen.

Paha juttu telkkarin kannalta. Kilpailijat pystyvät tarjoamaan fyysistä virkistymistä, kunnon kohottamista ja mahdollisuuden luovaan tekemiseen. Televisio pystyy tarjoamaan lähinnä istumista ja katsomista. Toki myös tietoa ja elämyksiä, mutta niitähän kaikki viestimet ovat pullollaan.

Hyvän elämän sanotaan usein syntyvän sitä kautta, että ihminen tarttuu toimeen ja tekee niitä asioita, joita haluaa. Usein aktiivinen tekeminen tuokin vahvemman tunteen omasta olemassaolosta, yksinkertaisesti paremman olon, kuin passiivinen vastaanottaminen.

Jokainen määritelköön itse, mitä elämältä haluaa, mutta ainakin meidän ruokakunnassamme unelmoidaan pitkälti sellaisista asioista, joita ei televisiota katselemalla saa. Laitteesta luopumista voi siis ylevästi pitää myös yrityksenä ottaa oma elämä tiukemmin haltuun.

LIITTYY EROON vähän haikeuttakin. Joitakin sarjoja, dokumentteja, keskusteluohjelmia ja urheilulähetyksiä voi tulla ikävä. Kaikesta huolimatta.

Televisio on kuitenkin itse opettanut luopumaan. Vuosien aikana se on tarjonnut meille lukuisia suosikkiohjelmia, jotka aina ovat ennemmin tai myöhemmin loppuneet. Ja elämä on jatkunut.

En usko, että meidän jäähyväisemme televisiolle ovat lopulliset. Mitä luultavimmin tapaamme vielä. Viestimet muuttuvat, ihmisten elämäntilanteet muuttuvat. Tämän erän sinä, televisio, hävisit, mutta ehkä ensi kerralla onnistut paremmin.

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen uutistoimituksen toimitussihteeri.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.