Kirjan arvoinen

Jokainen ihminen on laulun arvoinen. Näin lauloi Veikko Lavi.

Sain hetki sitten kunnian osallistua projektiin, jossa veikkolavimainen sanoma pääsi oikeuksiinsa.

Ilopillerinä ja toisten tukipilarina tunnettu kolmen lapsen äiti sairastui yllättäen syöpään. Se saapui kuin varas käsipuoleen vieden kaiken maallisen.

Syöpä seuralaisenaan matka piti sisällään kiukkua, iloisia napanauruja ja tusinoittain takapakkeja. Maalaisflikka puhisi jopa sellaista taistelutahtoa, joka saisi kyynisen pessimistin vapisemaan. Havuja perkele -henkeä oli ilmassa!

Mikään ei auttanut. Loppu tuli. Oli aika päästää irti.

Ennen irtipäästämistään kolmen lapsen äiti halusi sanoa lapsilleen paljon. Kertoa kaiken. Kirjettä hän ei jaksanut kirjoittaa, mutta tarinoita oli kertomatta. Niinpä yhteistyömme alkoi. Ryhdyimme tekemään kirjaa, kolmen painoksen kirjaa. Yksi kirja per lapsi, näin laskimme.

Istuin kerta toisensa jälkeen sohvalla ja kuuntelin. Kysyin kysymyksiä, kuten toimittajan haarniskassa olin tottunut. Sukelsimme syvälle. Hän oli alasti edessäni esitellen koko elämänsä arpikirjoa. Ei ollut enää mitään peiteltävää.

Äidinrakkaus vei eteenpäin. Ihailin ihoni kananlihalle.

Tarinat heräsivät eloon, lapsuusmuistot koskettivat ja nuoruuden rakastumiset huvittivat. Nauru täytti olohuoneen. Hän kertoi, minä kuuntelin ja tallensin. Tätä jatkui aina siihen saakka, kunnes kivut tai uni veivät voiton. Silloin minun oli aika lähteä. Palaan taas, lupasin.

Kuolema kuitenkin kolkutti. Sain viimeisen viestin: ”Tämä kirja pitää tehdä loppuun.”

Kuoleman jälkeen tuli joulu. Vuosikin vaihtui.

Posteljooni kantoi kotiini kolme painosta. Kannessa kauneutta loistava oli siunattu vain hetki sitten. Kolme kappaletta odotti ottajiaan. Pelkäsin. Lapset eivät projektista tienneet, tämä olisi heille ääni sieltä jostain. Säikähtäisivätkö he? Pitäisikö minun sittenkin odottaa vielä muutama vuosi? Ei. Äiti tiesi lastensa kestävän.

Kirja kohtasi lukijansa. Lasten reaktio olisi ollut kirjan sankarin näkemisen arvoinen. He kiittivät äitinsä hyvää sydäntä. Nyt heillä olisi äidin elämä ja kokemukset hänen itsensä kertomina. Niistä voi ammentaa ajallaan tukea tulevaisuuden taistoihin. Kääntää sivua, kun siltä tuntuu.

Lasten juuret jykevöityivät. Äiti jatkoi elämää kirjan sivuilla.

Kirjan päähenkilön ei tarvitse aina olla yltänyt Nobelin rauhanpalkintoon. Perusduunarinkin elämä on ainutlaatuinen ja ylittää taltioimiskynnyksen. Kohdeyleisöhän kirjan suosion lopulta ratkaisee, eivät myyntilukemat.

Jokainen ihminen on kirjan arvoinen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.