Kirkko on löytänyt mission

Kuopion piispa Wille Riekkinen puolustaa voimakkaasti hiippakuntansa asukkaita, jotka vastustavat paikallisia uraanikaivoshankkeita. Riekkisen mukaan vallitsevan tiedon pohjalta voi sanoa, että uraanikaivokset ovat uhka ihmiselle ja luonnolle. Riekkinen on suivaantunut paitsi asukkaiden hätää vähätelleelle liike-elämälle myös medialle, josta hän käyttää termiä hampaaton "postikonttorijournalismi". Jippii! Vihdoinkin kirkko näyttää löytäneen itselleen mission: se ottaa kantaa ja puolustaa pientä ihmistä valtakoneistoa vastaan! Does this ring a bell?

??? Mihin tunnettuun fraasiin päättää nykyisin Slovenian pääministeri Janez Jansa parlamenttipuheensa? M.O.T.

Sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä esittää harkittavaksi italialaista sairaalamallia. Hyssälän mukaan sairaala voisi toimia eräänlaisena hotellina, jossa tarjotaan mm. siivous- ja ravitsemuspalveluita sekä vaatehuoltoa. Eli jatkossa suomalainen potilas varaa sairaala-ajan keskusvaraamon kautta, viikonloput ovat halvempia, myös bonuskortista on etua, kaikki hoidot pitää hoitaa ennen kello 22, koska sen jälkeen ei sallita vieraita, minibaarista ei kannata juoda, mutta shampoot voi ottaa mukaan. Ja jos jostain syystä välttää hotellikuoleman, pitää ulos kirjautua ennen kahtatoista.

??? Mitä ulkoministeri Aleksander Stubb sanoi alaisilleen, kun Slovenia lähetti uhkavaatimuksensa? Koska emme löydä yhteistä säveltä, tämä menee ihan nootin vierestä.

Pesäpallon miesten finaaleissa on käyty kierroksilla. Tämä on väärin, koska kierroksilla saa käydä vain Karhun Kierroksella, siinä ultrapitkässä kestävyyskisassa. Viimeksi aikuiset miehet heittivät jopa vettä kentällä, mikä toisaalta on kyllä pesäpallossa ihan ymmärrettävää: sillä on ennenkin ehkäisty paloja.

??? Miksi Paavo Lipposesta eduskuntaan tehty maalaus on useimpien mielestä onnistunut? Siinäkin kohteen naamataulu on vino.

Porvoolaisella rippileirillä petti konsistorin kontrolli ja leirillä näytettiin kontinentaalinen aborttifilmi, jonka pelättiin kontaminoineen nuoret. Se aiheutti seurakunnassa konfliktin ja paikalle piti kutsua konstaapelit. Konservatiivisen papin kontrahtia ei kuitenkaan purettu vaan hän sai konstailemattomat nuhteet - eikä enää tullut konfirmaatiolla. Tällainen konfrontaation asteelle edennyt kiista on tavaton konsensus-Suomessa, jossa yksi konsepti ongelmien hoitoon on ollut asiaa konsultoineen konklaavin konkreettinen esitys täydellisen konkurssin ja katastrofin välttämiseksi. Leiriläisten vanhemmat sen sijaan näkivät asian laajemmassa kontekstissa ja sanoivat, että hyvä vain kun nuoret itse eivät huseeranneet leirillä nelinkontin kondomien kanssa.

Urheilija voi menestyä olympialaisissa monin tavoin. O-P Karjalainen on keksinyt ihan oman tavan metsästää mitalia. Hän sijoittuu itse kisassa pistesijalle ja sitten vain kärsivällisesti odottaa, että hänen edellään olleet käryävät dopingista.

??? Mikä on Kimi Räikkösen suurin ongelma tällä formulakaudella? Massasta on vaikea erottua.

Missä vaiheessa on Espoon kihlakunnan syyttäjän Marianne Semin ja muun poliisilaitoksen kiistan? Semifinaalissa.

??? Vasta nyt on selvinnyt, miksi Yhdysvalloissa nostettiin 080808 hälytysvalmius korkeimmalle asteelle, juuri olympialaisten alla? Presidentti George Bushilta kesti vähän aikaa tajuta, että Venäjä ei hyökännytkään Georgian osavaltioon.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.