Kirkon jäsenyyden ytimessä kysymys Jumalasta

Maamme luterilainen kirkko on kulkenut viime kuukaudet omaa kärsimystietään, jonka näkyvin ilmentymä on ollut ajoittain repivä kirkkoa koskeva julkinen keskustelu ja siihen liittynyt runsas kirkosta eroaminen.

Myös Jyväskylän seurakunnassa on koettu nämä koko kirkkoa ravistelleet ilmiöt. Viime vuonna seurakunnan jäsenyyden jätti noin 2 600 henkilöä, joista puolet yliopistokaupungeille tyypilliseen tapaan nuoria aikuisia. Liittyneitä oli samaan aikaan noin 350.

Kun Jyväskylän seurakunnasta erosi viime syksynä yhden kuukauden aikana noin 1 300 henkilöä, lähetin heille kaikille seurakunnasta kirjeen, jossa pyydettiin palautetta eron taustalla vaikuttaneista syistä. Vastauksia saatiin runsaat 50. Koska kysymys kirkon suhteesta homoseksuaalisuuteen oli tuolloin vahvasti julkisen keskustelun kohteena, nousi palautteessa odotetusti esiin monille syntynyt kuva kirkosta eettisesti suvaitsemattomana, homoseksuaalisuuteen torjuvasti suhtautuvana yhteisönä. Tämä mainittiin ainakin osittaisena syynä eroon joka toisessa kirjeessä.

Useimmissa kirjeissä mainittiin kuitenkin muitakin syitä erolle. Kyseessä näyttäisi olleen eräänlainen lumipalloefekti. Kun televisio-ohjelma sysäsi eroilmiön liikkeelle, alkoi moni miettiä kirkkoon kuulumistaan ja tässä vaiheessa syitä erolle löytyikin laajempi skaala. Moni sanookin homokysymyksen olleen "viimeinen niitti". Merkittävänä eroamisen syynä nousi esiin myös kriittisyys kirkollisveroa kohtaan. Harvemmin mainittuja syitä oli lukuisia: esim. seurakunnalta saatu huonoksi koettu palvelu, kirkon liberaalius ja politisoituminen tai naispappien asema.

HUOMIONARVOISTA eron syitä kuvaavassa palautteessa on se, että eri tavoin syntynyt etäisyys kirkon uskoon mainitaan useammassa kuin joka toisessa kirjeessä. Yleistä (joka viidennessä kirjeessä) on ilmaista uskovansa kristillisesti, mutta niin ettei tämän uskon tueksi tarvita kirkkoa tai kirkon uskoa. Uskon puute tai vähäisyys, yleisuskonnollisuus sekä kriittinen suhde Raamattuun ja yksipuolisiksi koettuihin raamatuntulkintoihin ovat myös olleet vähentämässä halua sitoutua luterilaisen kirkon jäsenyyteen.

Mitä kirkossa tulisi näistä viesteistä kuulla? Tosiasia on, että niin eettisesti kuin uskonnollisesti entistä moniarvoisemmassa yhteiskunnassa luterilaisen uskonnollisuuden, mukaan lukien jäsenyys kirkossa, siirtyminen seuraaville sukupolville on entistä vähemmän itsestäänselvyys. Kirkon kannalta voi kuitenkin pitää rohkaisevana sitä, että kysymys uskosta Jumalaan ei näytä olevan vieläkään mikään olankohautuksella sivuutettava asia. Kun ihminen miettii sitoutumistaan uskonnolliseen yhteisöön, peruskysymyksenä on Jumala. Välinpitämättömyys olisi kirkolle pahin uhka. Jumala-kysymyksen parissa painitaan usein vuosien ajan ennen päätöstä erota kirkosta: "Raamattuni olen lukenut, rippikoulun käynyt, mutta Jumalaa en kirkosta ole onnistunut löytämään". "Kirkon perusta on Jumala ja kun en ole henkilökohtaisesti löytänyt Jumalaa, aloin ajatella kirkossa olon mielekkyyttä".

JYVÄSKYLÄN seurakunnan saaman palautteen perusteella näyttää olevan tilausta sellaiselle vuoropuhelulle uskosta, jossa on tilaa myös uskon tiedollista puolta painottavalle kyselylle. Tuore ja tervetullut puheenvuoro tällä saralla on Jyväskylän yliopiston yleisen historian professorin, filosofinakin tunnetun Juha Sihvolan kirja Maailmankansalaisen uskonto (Otava 2011). Sihvola pohtii kirjassaan laajasti uskon ja moraalin kysymyksiä lähinnä uskonnonfilosofisesta näkökulmasta.

Sihvola raottaa ovea myös omaan, ajattelevan ihmisen uskoonsa, jossa on tärkeää "uskonnon äidinkielen" ymmärtäminen, sen vihjaava ja vertauskuvallinen luonne. Hän korostaa sekä hengellisten että yhteiskunnallisten vakaumusten välisen dialogin ja suvaitsevaisuuden tarvetta sekä ihmiselämän ääretöntä arvoa, toisaalta myös ihmisen haavoittuvuutta ja armon tarvetta. Sihvolan teos on hyvä esimerkki siitä, että Jumalan ei tarvitse olla yhteiskunnallisessa keskustelussa tabu. Myös kirkon kriisikuukaudet luovat avointa keskustelukulttuuria uskonnosta.

Via dolorosan päässä pilkottaa toivoa.

Kirjoittaja on teologian lisensiaatti ja Jyväskylän seurakunnan vt. kirkkoherra.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.