Kivuttomat päivät ovat mennyttä elämää

Hyvät lukijat. Olen elänyt uutta elämääni nyt jo muutaman kuukauden. Olen jumpannut, pumpannut, tarkkaillut, merkkaillut ja intoillut lopahtamatta. Lisäksi olen liittynyt jäseneksi kuntokeskukseen vuodeksi.

Ennen kaikkea olen menettänyt kivuttomat päiväni, joita ennen vietin suurella mielihalulla olohuoneen sohvalla suklaan seurassa. Nykyään lihaksiini sattuu toisinaan niin paljon, että portaiden alaspäin kävely on tuskallista. Joinain iltoina käteni eivät nouse pitelemään pinsettejä, jotta saisin nypittyä brezhnevinä rehottavat kulmakarvani.

OLEN LUOPUNUT irtokarkeista, hampurilaisaterioista ja pizzoista, jotka kaikki ovat suuria rakkauksiani. Herkkuruokien nauttimisen sijasta olen tunkenut kaurapuuroon raejuustoa ja oliiviöljyä, jotta saisin päivän hiilihydraatit, proteiinit ja rasvat tasapainoon. En suosittele, sillä sörsseli ei hivele makuaistia, oli sitten kuinka terveellistä tahansa.

Olen myös opetellut litkimään vettä. Yleensä homma luisuu siihen, että kupittelen titanicin kaatajaa tunti ennen nukkumaanmenoa ja juoksen vessassa yön.

Joka ikinen suupala ja vesitippa päätyy tietokoneohjelmaan, josta voin tarkkailla, kuinka paljon muodikkaita makroravinteita olen tänään syönyt. Tunnen itseni hetkittäin bittinikkariksi ja pelkään, että alan lähiaikoina tehdä kauppalaput Excel-taulukko-ohjelmalla samaan tapaan kuin insinöörimieheni laatii hienoja listoja tärkeille asioille.

MINUSTA ON tullut myös sykemittarin himokäyttäjä. Leppoisalla pyöräilyretkellä lasten kanssa sykevyö kiristää rintakehääni, jotta tiedän, kuinka monta ylimääräistä kaloria saan tänään syödä. Ja koska haluan mättää muonaa sisuksiini suhteellisen paljon, minulle on tullut pakkomielle kiihdytellä ylämäet niin, että reiteni vetävät maitohapoille ja syke hipoo ruisleipäkäntyn takaamia lukemia.

Kaupassa kyylään tuoteselosteita elämäni viitoittajana samaan tapaan kuin jotkut hakevat pelastusta Raamatusta.

Mieheni ei sitä ääneen sano, mutta tiedän, että olen tällä hetkellä todella rasittava.

NYT JOKU VARMASTI miettii, kuinka paljon uusi elämäni on pienentänyt minua. Sujahdanko jo kaapissa odottaviin tavoitefarkkuihini, ostanko entistä pienempiä vaatteita ja näyttääkö ihoni kirkastuneen?

Vastaus kaikkiin kysymyksiin on tyly "ei". En ole grammaakaan kevyempi kuin aloittaessani. En näytä aamuisin tippaakaan nuoremmalta, nätimmältä tai notkeammalta.

Olen kuitenkin tyytyväisempi itseeni. Nyt sentään olen lopettanut uskon siihen, että laihduin ikään kuin vahingossa ja metabolinen oireyhtymä kakkostyypin diabeteksensa kera vain kiertää meikätytön silkasta armosta.

Vuosi ja kymmenen kiloa herkkuhoitoa tupakoinnin lopettamisen jälkeen on tullut tiensä päähän. Ja mikä parasta - jos joskus alan agentiksi, näillä treenatuilla reisillä saisi jostakusta pahiksesta helposti ilmat pihalle.

Kirjoittaja on toimittaja ja Keskisuomalaisen avustaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kolumnit

Kehu kääntyy itseään vastaan

Kolumni: ”Totuus astuu vallan alle, vääntyy ja katkeaa”

Kolumni: Sademetsäpalot uhkaavat koko maapalloa

Kolumni: Hevosurheilu on sitkeiden ihmisten laji

Kolumni: Wowittajan paluu

WoWittajan odotettu paluu

Kolumni: Kuka tekisi fiktio-Docventuresin?

Kolumni: Typerät ideat ovat uusiutuva luonnonvara

Kolumni: Aasialaiset uskovat yksilön vastuuseen

Kolumni: Trump mokasi mahdollisuutensa napapiirillä turvauduttuaan tyypilliseen pikkumaisuuteensa

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.