Koittaa se loppu söpöydellekin

Ei tarvitse oleilla Japanissa kovin kauaa huomatakseen, että söpöys on täkäläisille tärkeää. Ensivilkaisulla maailma näyttää niin suloiselta, että suomalaiseen silmään suorastaan sattuu.

Kaikki luettava ruokalistoista varoituskyltteihin vaikuttaa olevan koristeltu kosteakatseisilla eläinhahmoilla. Tilpehöörin ylitarjonta on ilmeinen: pastellivärisiä koruja, pehmomaskotteja, rusetteja ja äyriäisten muotoisia tohveleita vyöryy tauotta kohti.

Kännyköissä, avainnipuissa, vetoketjuissa ja ylipäänsä kaikkialla, mihin on mahdollista ripustaa, roikkuu pikkuisia, pörröisiä, kiiltäviä ja kiliseviä killuttimia.

Kaikki on niin pirun kawaii.

Japanilainen söpöys sulkee sisäänsä paljon enemmän kuin suomalainen synonyymi. Paitsi kissanpentuja ja muuta lapsekkaan viatonta kawaii tarkoittaa kaikkea viehättävää, ihastuttavaa ja herttaista.

Saavuttaakseen tämän söpöyden asteen japanilaiset ovat valmiita kuluttamaan aikaa ja rahaa. Ei ole suurempaa kohteliaisuutta, kuin huudahtaa kawaii ja rynnätä hipeltämään.

Lutuisuuden tavoittelu on kuitenkin vain pintaraapaisu siitä perijapanilaisesta ajatuksesta, että kaikessa pitäisi olla kauneutta. Krääsäkulttuurin takaa paljastuu vaikuttava yksityiskohtien ja yksinkertaisuuden taju.

Pikkuisimpiinkin arkipäivän käyttöesineisiin kiinnitetään mahdottomasti huomiota. Kotiin ei mielellään hankita edes vessapaperitelinettä tai roskakoria, jotka eivät tarjoa jonkinmoista silmäniloa. Syömäpuikotkin on kuvioitu - usein käsin.

Jopa ruoka asetellaan lautaselle kuin taideteos. Japanilaisten itsensä voi kuulla toteavan, ettei perinneherkku sushi maistu pimeässä miltään. He tosin eivät ymmärrä, miksi sen pitäisikään.

Somistusvimmaansa paikalliset perustelevat toteamalla, että jos joka tapauksessa tulee päivän mittaan tuijotelleeksi erilaisia tarvekaluja, voi saman tien tehdä siitä miellyttävää.

Kun alkaa hahmottaa tätä arkipäiväisyyksien arvostusta, pääsee jo hieman jyvälle siitä, mistä japanilaisessa kauneuskäsityksessä lopulta on kyse.

Japanilaiselle kauneudelle keskeisintä on, ettei se koskaan kestä ikuisesti.

Ohikiitävyyden estetiikalle on japaninkielessä oma ilmauksensa: mono no aware. Se tarkoittaa haikeansuloista tietoisuutta siitä, että ihastuttavinkin hetki loppuu pian, eikä koskaan toistu samanlaisena.

Puutarhat kuihtuvat tomuksi, vuorista rapautuu nyppylöitä. Söpöinkin ihminen kuolee ja palaa tyhjyyteen, josta tuli. Juuri tuo kaiherrus ajaa japanilaiset syksyisin ruskaretkille ja keväällä ihailemaan kirsikankukkia puistoihin.

Moinen filosofia saattaa ensi alkuun haiskahtaa suorastaan lannistavan pessimistiseltä. Mitä mieltä on missään, jos kaikki lakkaa joka tapauksessa kohtapuoliin olemasta?

Awaren opetus on kuitenkin päinvastainen: juuri katoavaisuus tekee hetkestä tärkeän. Joka kohtaaminen ja jokainen näky saattaa olla viimeinen. Siksi nykyhetken nautittavuuden eteen kannattaa nähdä niin paljon vaivaa.

Elämä on lyhyt. Tee siitä kawaii.

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen avustaja, joka opiskelee Hiroshiman yliopiston vaihto-ohjelmassa Japanin kulttuuria ja kieltä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.