Kokkitanssi oli kaikkien aikojen linnanjuhlamoka

Olen ollut presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolla töissä kahdeksan kertaa. Minulle juhlavin hetki vuosi vuoden jälkeen on, kun Sibeliuksen Jääkärimarssin tahdit kajahtavat ja ensimmäiset vieraat astuvat sisään.

Jännittävä oli sekin hetki, kun valokuvaajien edessä olevasta kadettirivistöstä pyörtyi kadetti suoraan syliini. Muut sotatieteiden kandidaatin tutkintoa suorittavat nuorukaiset tiivistivät rivit ilmeenkään värähtämättä, ja henkilökunta raahasi pyörtyneen kadetin sivuun. Samaan aikaan kättely jatkui, ja juhlavieraat tuskin huomasivat tapahtunutta. Jäi ihmetyttämään, kuinka kadetti voi pyörtyessäänkin säilyttää asentonsa.

Illan työrupeama on kiireinen, ja vaikka haastatteluista on sovittu vieraiden kanssa etukäteen, harvoin homma sujuu kuin suomenruotsalaisessa lifestyle-ohjelmassa. Linnassa on väkeä kuin pipoa, ja ruuhkasta johtuen vieraiden on vaikea löytää tai päästä tapaamispaikalle. Kerran sovittu haastattelu jäi tekemättä, kun vieras pyörtyi kuumalle parvelle. Kännykät eivät toimi ja tietoliikenne takkuaa, siksi kuvien perille tulo toimitukseen on ollut joskus työn ja tuskan takana.

Ensimmäisellä kerralla tyrmistyin nähdessäni median työskentelytilat, jotka olivat 200 vuotta vanhan linnan sisäpihalla olevassa – kertoman mukaan – entisessä hevostallissa, jossa lämpöä oli vain muutamia asteita. Sittemmin toimitukset siirtyivät tallin ahtailta, wc- ja kaljakori-istuimilta sisälle linnaan eteisen sohville.

Linnassa lämpöä on vähän liikaakin, mutta juhlan tunnelma on muuten leppoisa ja tuttuja on paljon – tai ainakin tuttuja naamoja.

Televisiossa näkyvistä notkuvista pöydistä huolimatta media jää usein nälkäiseksi. Jos töiden jälkeen jää aikaa, myös toimittajat on kutsuttu juhlimaan, mutta tuolloin herkkupöydissä on jäljellä enää rippeet. Boolia yleensä riittää,

mutta mielestäni puheet sen petollisuudesta ovat liioiteltuja. Tai sitten siinä vaiheessa, kun olen ehtinyt juhlimaan, se on ollut loppumaisillaan ja sitä on jouduttu laimentamaan.

Ja sillä kerralla, kun meidät Sunnuntaisuomalaisen toimittaja Pertti Ruohosen kanssa poistettiin linnasta viimeisinä vieraina, syy ei ollut boolin vaan tutkivan journalismin!

Tanssilattialla olen päässyt itsenäisyyspäivän juhlien historiankirjoihin vuonna 2007. Tuolloin töissä ollut kokki pyysi parketille ja kertoi, että Suomen 90-vuotisen itsenäisyyden vuoksi myös heille oli annettu lupa tanssia ensimmäistä kertaa juhlien historiassa.

Siitä tuli kuitenkin skandaali, ja lehdissä selitettiin, että kokit eivät kehdanneet kieltäytyä daamien tanssiin kutsusta. Se murensi uskoani painettuun sanaan. Toinen kokin tanssittama oli Retretin toimitusjohtaja Anu Liivak. Googlettamisen perusteella kokkitanssahtelu on yksi kaikkien aikojen linnanjuhlamokista.

Joka tapauksessa tärkeintä juhliin pukeutumisessa on hyvät kengät. Oli sitten töissä tai juhlimassa.

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen valokuvaaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kolumnit

Kadonnutta ammattikuntaa ”kaivaten”

Raakel, myönnä että rakastat

Mitä tapahtuu,kun jättiläisetovat kuolleet?

Autoileva lähimmäinen, aikamme mysteeri

Johtajakisa katkesi kesken Jämsässä

Kolumni: Kirittärien voiton salaisuudet, niitä on neljä

Kolumni: Pidä vain vielä se vatupassi, ystäväni

Kansainvälisen koulutuksen ihannointi tekee puolikieliseksi

Kolumni: Aitaviesti on saatava olympialajiksi

Kolumni: Kumma asuu pikkukaupungissa

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.