Koko Afrikan Obama

Yhdysvaltain presidentinvaalien voittajan veikkaaminen on yleismaailmallinen kansanhuvi, johon myös Afrikan toreilla ja pitkillä pomppuisilla puskataksimatkoilla on aina kulutettu runsaasti aikaa. Tällä erää vaihtoehtojen puntarointi on ollut poikkeuksellisen vilkasta.

Toiveet Barack Obaman valinnasta ovat saaneet vakavasti otettavatkin poliittiset ennustajat kautta mantereen maalailemaan estottoman optimistisia tulevaisuudenkuvia, joissa Yhdysvaltain ensimmäinen afrikkalaissyntyinen presidentti vetää virkakaudellaan Afrikan lujalla käsivarsiotteella ylös surkeuden suosta. Vielä vankempana Obama-hype riehuu katutasolla, jossa paatuneellakin John McCainin vaalityöntekijöillä voisi salaa kihota kyynel silmänurkkaan.

Obaman kiinnostus ja Afrikkaa kohtaan osoittama myötätunto ovat ilmeisiä. Hänen ensimmäinen julkinen esiintymisensä oli kouluaikojen mielenosoitus Etelä-Afrikan rotuerotteluhallintoa vastaan. Sotilaiksi pukeutuneet koulutoverit raahasivat Obaman kesken puheen puhujalavalta vertauskuvana mustien sananvapauden tukahduttamisesta, mutta hän takertui edelleen mikrofoniin yleisön yltyessä valtaviin suosionosoituksiin. Obama on tunnustanut hetken vedenjakajaksi, jolloin hänelle kirkastui, että ihmiset todella kuuntelivat häntä. Myös Obaman kahden vuoden takaisen Afrikan kiertomatkan kohteet oli huolella valittu mantereen kipupisteiden mukaan.

SIITÄ HUOLIMATTA hänen ulkopolitiikkaansa - jos hänet valitaan - leimaavat samat lainalaisuudet kuin kaikkien aiempienkin presidenttien: ensi sijalla on vastuu Yhdysvaltain kansainvälisestä asemasta sekä amerikkalaisten eduista.

Henkilökohtaisilla tunnesiteillä ja lukkarinrakkaudella on suurvaltapolitiikassa vain marginaalinen merkitys. Mutta Yhdysvaltain Valkoisen Talon osoittama marginaalinenkin kiinnostus kohoaa usein vastaanottajan kannalta tärkeämmäksi, kuin EU:n kaltaisen keskisuurten ja pienten valtioiden liiton tai muiden teollisuusmaiden yhteistoimet.

Myötätunnon eleet eivät kuitenkaan välttämättä toimi afrikkalaisten hallitusten eduksi, vaan kohdistuvat Afrikan lukuisten mätäpaiseiden puhkomiseen. Osansa saavat Sudan (Darfurin kansanmurha), Zimbabwe (talouskaaos), Nigeria (öljyvarojen tuhlaus ja väärinkäyttö), Kongo (kyvyttömyys palauttaa maata rauhaan) ja isän synnyinmaa Kenia (korruptio).

Kuten edeltäjänsä, Obama tullee myös tarvittaessa ummistamaan silmänsä Yhdysvaltain puolelleen tarvitsemien afrikkalaisjohtajien räikeiltäkin väärinkäytöksiltä. Maailman pahimpiin ihmisoikeusloukkauksiin ja räikeään korruptioon syyllistyvä, mutta suuret öljyvarannot omistava pieni Päiväntasaajan Guinea on siitä paljastava esimerkki. Yhtä lailla Obama jatkanee Yhdysvaltain sotilaallisen vaikutusvallan ja läsnäolon lisäämistä Sahelin ja Saharan alueella - alueen kansalaismielipiteen vastustuksesta huolimatta.

Afrikkalaisten ei pidä vaipua toiveajatteluun ja uskotella, ettei Obama olisi ennen muuta amerikkalainen, tiivistää eteläafrikkalainen poliittinen tutkija Aubrey Matshiqi. Yhdysvaltain etu voi silti olla Afrikankin etu. Jos mantereen talous saa enemmän tukea ja investointeja, malarian ja aidsin vastainen työ tehostuu sekä tulehtuneiden, pitkien kriisien ratkomiseen kohdistetaan enemmän voimavaroja, seuraukset voivat olla pääasiassa myönteisiä.

Kirjoittaja on kehitysmaiden tapahtumia seuraava ulkomaantoimittaja, joka on raportoinut kymmeniltä maailman kriisialueilta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.