Kolme isoa myrskyä

Tapahtumat ovat tähän saakka olleet kuin suoraan amerikkalaisista elokuvista. Helsingin huumepoliisin päällikkö on pidätetty ja häntä epäillään lahjus- ja virkarikoksista. Kyse on ytimeltään yhteyksistä järjestäytyneeseen rikollisuuteen.

Tarinan huippu on, että Suojelupoliisi ja normaalikin poliisi ovat ostaneet seurantajärjestelmiä Trevoc-yhtiöltä, joka saattaa olla yhteydessä järjestäytyneeseen rikollisuuteen.

Tapahtumasarja on kiemurainen. Huumepoliisin päällikkö on jo aikaisemminkin ollut syytettynä jengikytkyistä.

Jotta tilanne ei olisi näin yksikertainen, välillä on puhuttu, että huumepoliisin ja muun Helsingin poliisin välillä olisi yhteistyöongelmia.

Poliisiorganisaatioiden välillä on ehkä ristiriitoja ja kilpailua. Mutta nyt tilanne on hyvin vakava. Poliisin ytimessä on ongelmia.

Poliisin suuret valtaoikeudet voivat johtaa siihen, että oikean ja väärän käsitys hämärtyy osalla poliisissakin työskentelevillä ihmisillä. Toisaalta laveiden oikeuksien kanssa toimiessaan poliisi on myös altis painostukselle tai korruptiolle. Rikollisjärjestöt pyrkivät saamaan vallan yksilöistä ja joskus näin voi käydä poliisillekin.

Poliisin sisäisen valvonnan pitää olla vahvaa. Nyt näyttää siltä, että tässä on ollut hämmästyttäviä aukkoja. Eikö poliisin seurantajärjestelmiä tekevän yhtiön taustoja ole tarkastettu? Ja huumepoliisin päällikön ympärillä erilaisia epäilyjä on pyörinyt vuosia. Eikö asioihin todellakaan ole aikaisemmin saatu mitään otetta?

Suurissa poliisiorganisaatioissa on ehkä tällaisia riskejä. Organisaatiot elävät omaa elämäänsä ja sisäiset ongelmat peittyvät suuruuden alle.

Siksi ei tunnu kovin hyvältä, että pääsääntöisesti hyvin toiminut Keski-Suomen poliisilaitos ajetaan yhteen Pirkanmaan poliisilaitoksen kanssa. Siitä tulee todella iso yksikkö. Toivottavasti emme tule näkemään kaikenlaisia suuren yksikön ongelmia.

Nokia pitää tänään yhtiökokousta. Kokous siunannee kännykkäpuolen myynnin Microsoftille. Soraääniä on mutta tuskin kovin paljon.

Näin päättyy Nokian huikea tarina kännykkäyhtiönä.

Nokia loi kännykkää yhdessä ruotsalaisen Ericssonin ja amerikkalaisen Motorolan kanssa. Nyt jokaisen niiden aika on ohitse.

Pitkään Nokia oli maailman ykkönen mobiilimaailmassa. Lopun pudotus oli kuitenkin kova, ja nyt Nokia etsii uutta tulevaisuutta. Tosiasia on, että Nokialla oli mahdollisuus pitkäaikaiseksi mobiilimaailman ykkösyhtiöksi, mutta se kaatui johdon kyvyttömyyteen muuttaa puhelimia valmistava yhtiö ohjelmistoyhtiöksi.

Mutta Nokia on nykymuodossakin vahva yhtiö. Jos Nokia onnistuu kartoissa ja keskuksissa, esimerkiksi autot ja monet laitteet tarvitsevat aivan uutta karttapohjaista teknologiaa.

Myrsky on ohitse, mutta yksi siinä selvisi. Kun hätäkeskus aikanaan siirtyy Vaasaan, ei sen voima todennäköisesti riitä tällaisissa tapauksissa hätäpuhelujen tulvaa purkamaan.

Väli-Suomen yli pyyhkäissyt puhuri pisti hätäkeskuksia polvilleen.

Ehkä ikävintä oli se, että Keski-Suomessa oli monilla alueilla pitkiä puhelinmotteja. Tämä pitää tulevaisuudessa pystyä estämään.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.