Kolme uutista koulumaailmasta

Koulumaailmasta on viime viikkoina kuulunut kolme samansuuntaista uutista. Ensin kerrottiin, että noin 2 000 poikaa onnistuu läpäisemään peruskoulun oppimatta kirjoittamaan. Lukea he osaavat, mutta kirjallisesti he eivät pysty tuottamaan juuri mitään, todetaan Opetushallituksen äidinkielen ja kirjallisuuden oppimistuloksien arviointiraportissa.

Raportissa sivuttiin myös sitä, että erot koulujen välillä ovat kasvaneet. Tästä kertoi perusteellisemmin toinen koulu-uutinen: Akatemian tutkimuksen mukaan koulut ovat eriytymässä, mikä näkyy suurimmissa kaupungeissa - myös Jyväskylässä. Koulujen väliset erot näkyvät oppilaiden koulumenestyksessä, joka korreloi vanhempien koulutaustan kanssa. Hyvinkoulutettujen vanhempien lapset käyvät "hyvämaineista" koulua ja vastaavasti vähemmän kouluttautuneiden vanhempien lapset eriytyvät omiin, "heikompiin" kouluihinsa.

Tutkijoiden mukaan suuntaukseen on kiinnitettävä vakavaa huomiota viimeistään nyt. Se taas edellyttäisi kaupungin päättäjiltä muun muassa tarmokkaampia asuntopoliittisia linjauksia.

Kolmas koulumaailmaa koskeva uutinen kertasi erityisopetukseen osallistuvien huiman määrän ( Ksml 26.4.): lähes joka kolmas peruskoululainen tarvitsee erityisopetusta. Se merkitsee, että osa-aikaista erityisopetusta saa vuosittain 127 000 oppilasta ja kokoaikaista 47 000 oppilasta. Selvästi eniten oppilaat tarvitsevat tukiopetusta luku- ja kirjoitushäiriöiden vuoksi.

UUTISIA kuuluu kauhistella - ja huolestuttavia tiedot toki ovatkin.

Järkyttyneenä kuuluu kysyä, eivätkö opettajat enää hoida heille kuuluvia tehtäviä ja opeta oppilaita kirjoittamaan.

Eivätkö vanhemmat välitä seurata jälkikasvunsa tekemisiä ja varsinkin tekemättä jättämisiä? Läksyjen tekemisen valvonta kun kuuluu huoltajille.

Ja päivitellä kuuluu, miksi kirjoitustaidottomia poikia ei tueta ja anneta heille erityisopetusta? Tästä päästäänkin aiheeseen, jota tarjotaan aina syvimmäksi syyksi jotakuinkin kaikkiin koulun ongelmiin: pojat ovat koulumaailman uhreja. Tämä taas ohjaa ajattelemaan, että vastuu on näkymättömässä järjestelmässä eli jossain muualla kuin oppilaalla, hänen vanhemmillaan tai koululla.

NÄIDEN "normikauhistelujen" sijaan voitaisiin vaihteeksi kummastella sitä, miksi erityisopetusta on pyritty vähentämään. Suuntana on, että erityisopetusta tarvitsevia oppilaita sijoitetaan yhä herkemmin yleisopetukseen. Erityiskoulujen ja -luokkien määrää on reilusti vähennetty. Se tuo lisää haastetta yleisopettajille samalla kun luokkakoot ovat kasvaneet.

Kummastella voisi myös sitä, miksi oppilashuollon palvelut yhä vain ovat riittämättömät, eikä lain määräämää tasoa saavuteta kuin murto-osassa kouluista.

Kysyä voisi myös, onko äidinkielen opetukseen liitetty liikaa tavoitteita. Äidinkielen tunneilla on perehdyttävä kirjallisuuteen, mediaan niin printtinä kuin sähköisenä, draamaan, lukemiseen, suulliseen esitykseen kaikkine eri muotoineen ja niin edelleen. Ai niin: ja kirjoittamista myös pitäisi opetella. Jääkö sen opettamiseen nyt liian vähän aikaa?

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen pääkirjoitustoimittaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.