Kolme ylioppilasta, yksi tohtori

Suomen hyvän brändin rakentamisen keskeinen tapa on vuosikymmeniä ollut koulutustason nostaminen. Yliopistoja ja ammattikorkeakouluja sijaitsee maan eri puolilla kenties liiallisuuksiin saakka. Ylimmän akateemisen tutkinnon, tohtoriuden, saavuttaa vuosittain runsaat 1 500 ihmistä.

Koulutustason kohouma ei väiky presidenttikilvassa. Kahdeksasta ehdokkaasta kolme on silkkoja ylioppilaita: Paavo Arhinmäki, Pekka Haavisto ja Eeva Biaudet. Toinen kolmikko on maistereita: Sari Essayah, Paavo Lipponen ja Timo Soini. Sauli Niinistö on oikeustieteen kandidaatti, varatuomari. Joukossa on vain yksi tohtori: Paavo Väyrynen.

Tilanne puhaltaa outona. Tuntuu osittain kuin tarkkailisi vuosikymmenien takaisen Teiniliiton koitosta, jossa vallanhurmeiset ylioppilaat harjoittelivat.

Tohtorius ei tee kenestäkään pätevää presidentiksi, mutta Suomen myönteisen sävytyksen kannalta on ehdottomasti olennaista, että valtiomme protokollan ykkösessä heijastuu akateemisuus komeimmillaan. Se on oppineisuuden ja sivistyksen sanoma ulkomaille.

Kiivas tohtoritehtailu tuntuu syövän tutkinnolta sille kuuluvaa arvostusta.

ITSENÄINEN nuori Suomi asennoitui tohtoriuteen kunnioituksella. Ensimmäinen presidenttimme K. J. Ståhlberg ja seuraajansa Lauri Kristian Relander olivat tohtoreita, samoin J. K. Paasikivi. Lakitieteen tohtorius oli luonteva siivu Urho Kekkosen persoonaa. Satamajätkästä filosofian tohtoriksi edennyttä Mauno Koivistoa kumarrettiin myös oppiarvonsa takia.

Koiviston viitoittamana Suomea parlamentarisoitiin. Presidenttiä rahvaistettiin. Hänen nykyvaltansa on muodollinen. Siitä lohkaistiin hohteikkuus. Koiviston jälkeen presidentin koulutustaso on alentunut kuin vastaiskuna vuolaalle tohtorivirralle. Martti Ahtisaari opiskeli kansakoulunopettajaksi. Tarja Halonen on oikeustieteen kandidaatti.

Presidentinvaali on osallistujiensa alhaisen tai keskinkertaisen koulutustason vuoksi epäluottamuksen osoitus yliopistoillemme ja koulutuksen nostamisen puolesta työtä vahvasti tehneille. Kunpa vastuualueen ykkösillä riittäisi silti voimia pysyä tietoon ja päättelyyn luottavaisina kansakunnan menestystä rakennettaessa.

Sivistyksen olennaisuus on pohjoismaisen hyvinvointivaltion sisäistäminen, edellytysten luominen osaajille ja herkkä sosiaalinen omatunto. Kansakunta on sitä lujempi, mitä paremmin se ottaa ratkaisuissaan huomioon vähäosaiset ihmiset ja maakuntien Suomen.

PRESIDENTTIYS on aivan oma juttunsa. Kun laskeudutaan näistä korkeuksista arkeen, havaitaan tohtoreilla olevan niukka kysyntä keskeisten yritysten toimitusjohtajiksi ja muiksi vastuunkantajiksi. Perinteinen akateeminen loppututkinto sykkii eläväisenä.

Tohtorit eivät ole vyöryneet sanomalehtien päätoimittajiksi pari vuosikymmentä sitten oletetulla ryskeellä. Heidän määränsä on päätoimittajissa peräti vähentynyt, mikäli karkea ynnälaskentani osuu oikeaan niin kuin uskon. Sähköinen media on maisterijohtoinen. Tohtoriuskovaisuus huitelee etäällä etupenkin päättäjistä.

Kirjoittaja oli Keskisuomalaisen päätoimittaja vuosina 1975-2008.