Kolumni: Anarkiaa ja tervettä poliisin pelkoa

Poliisia pelkäävä kansa säikähtää nimittäin maijaa enemmän kuin kokonaista tielle rynnivää hirvilaumaa, kirjoittaa Riikka Mahlamäki-Kaistinen.

Kun liikenteessä vilahtaa poliisiauto, seuraavaksi vilahtavat punaiset jarruvalot. Poliisia pelkäävä kansa säikähtää nimittäin maijaa enemmän kuin kokonaista tielle rynnivää hirvilaumaa. Aina ei ole näin.

Ajatuksiinsa uponnut ystäväni havahtui liikenteessä siihen, että poliisi viittoi häntä syrjään. Kuten kuuluukin, naisen ensireaktio oli ”mitä minä nyt tein”. Poliisi kertoi, että autosta on ajoneuvoverot maksamatta. Pikkuisen anarkistien asenteen omaava ystäväni vastasi, että ”ei pidä muuten paikkansa”.

Poliisi nikotteli hämmentyneenä. Sanoi, että kyllä nämä meidän tilastot väittävät, ettei laskua ole maksettu. Nainen ajatteli, että jos kieltää asian vielä muutaman kerran ja erityisen painokkaasti, tilanne purkautuu sillä. Ei purkautunut.

Tovin kinastelun jälkeen nainen myönsi, että onhan tässä sellainen pieni mahdollisuus, että maksun suorittaminen on tosiaan unohtunut.

Poliisi kertoi, että nyt pitää ruuvata rekisterikilvet pois. Sanojensa vahvuudeksi hän pyöritteli kädessään meisseliä.

Ystäväni rakensi hetkessä barrikadit uudelleen. Kiroillen hän huusi, että ”et muuten ruuvaa”. Hän kertoi asuvansa jumalan selän takana pienten lasten kanssa. ”Millä pirulla minä haen niille edes ruokaa jos te nyt viette minulta kilvet”, nainen paasasi.

Poliisi yritti rauhoitella. Sanoi, ettei tilanne ole lopullinen. Kilvet saa takaisin kun verot on maksettu. Tämä ei kaveriani rauhoittanut. Hän sirotteli tuhkaa hiuksiinsa ja oli muutoinkin ”pikkuisen” teatraalinen. ”Et perkele ruuvaa”, hän läksytti joka kerta kun poliisi oli ottaa askeleen lähemmäs autoa.

Sitten poliisi ehdotti, että nainen ajaisi kotiin, maksaisi laskun ja kurvaisi katsastusasemalle hoitamaan asian saman tien. Nainen väitti aikatauluja liian kireiksi. ”Nyt on perjantai ja katsastusasemat menevät kohta kiinni”. Poliisi tarkasti katsastuspaikat ja totesi, että aikaa on tosiaan vain puoli tuntia.

”En kerkiä”, nainen parkaisi.

Poliisi oli pahoillaan. Ikäänkuin syy olisi ollut virkavallan.

Lopulta poliisi ehdotti, että nainen ajaa kotiin, maksaa verot ja tulee takaisin tien poskessa odottavien poliisien luo näyttämään kuittia. Tähän nainen myöntyi pitkin hampain. Olkoon sitten, hän sanoi ja ajoi tiehensä. Puolen tunnin päästä poliisien luo kaarsi naisen mies maksutosite kädessään.

”Aika vihainen oli tuo teidän rouvanne”, sanoi poliisi.

”Olihan se”, mies vastasi.

Muita sanoja ei tarvittu.

Kun adrenaliini oli laskenut, nainen myönsi poliisin toimineen kyllä aika kivasti hänen kohdallaan.

Minussa uinuva anarkisti nostaa hattua ärhäkälle ystävälleni. Itse en olisi uskaltanut olla noin määrätietoinen. Olen eläissäni sanonut vain kerran vastaan virkatoimituksessa olleelle poliisille. Olin silloin parikymppinen ja tarkemmin ajateltuna vastalauseeni olivat pikemminkin varovaisia ehdotuksia. Alkoholilla oli osuutta asiaan.

Omat uhitteluni menkööt nuoruuden piikkiin. Joku viisas on sanonut, että nuori joka ei ole anarkisti on tyhmä ja vanhus joka ei ole konservatiivinen on sydämetön. Aamen sille, vaikkakin ripauksen anarkiaa soisi säilyvän ihmisessä hautaan asti. Anarkia ja konservatiivisuus kun eivät ole toisiaan poissulkevia asioita.