Kolumni: Arjen huomioita sinivalkoisin silmin

Toimittaja Minna Korhonen kirjoittaa elämästä Brasiliassa.

Arki Brasiliassa on monella tapaa erilaista kuin Suomessa. Esimerkiksi aikakäsitys on jotain aivan käsittämätöntä. Jos sinulle on tulossa sunnuntailounasvieraita kello 13, voit aivan hyvin alkaa valmistelut 12.30, mennä sitten suihkuun ja jatkaa ruuan valmistelua kun olet täydessä tällingissä. Vieraat kun tulevat kello 14.

Kiire on täällä melko tuntematon käsite ja siinähän on suomalaiselle kelloontuijottajalle opettelemista.

Ruokakaupoissa valikoima on suht laaja, mutta erikoisempia tuotteita saa silti etsiä. Pakastealtaasta et löydä kovin montaa sorttia mikroaterioita tai pakastevihanneksia.

Kerran olen laiskuuspuuskassa ostanut pakastekukkakaalia, ja se taisi kyllä olla myös viimeinen kerta. Hinta oli sitä paitsi moninkertainen tuoreeseen verrattuna, ja maku oli kamala.

Pussi oli luultavasti sulanut ainakin kerran kuljetuksen aikana ja pakastettu uudelleen, joten vetinen kasviksen pala maistui lähinnä villasukalta.

Muutenkaan täällä ei mainosteta kylmäketjun tärkeyttä ja täällä helteessä jos missä sille olisi tarvetta. Kaupoista puheen ollen hintataso ei yllätyksekseni ole niin matala kuin kuvittelin.

Tuontitavarat ovat jopa kalliimpia kuin Suomessa. Täällä kotimaisuus ei ole laadun tae, ulkomailta tuotu on aina parempi ja sitä myöten kalliimpi.

Se, mikä Brasiliassa pistää ulkomaalaisen silmään, on julkisten rakennusten ja laitosten taso.

Kaikki on hieman rempallaan, eikä todellakaan niin ihanasti kuin laulussa lauletaan.

Kouluista voi puuttua tuoleja ja kirjoja, ikkunat saattavat olla rikki ja maali lohkeilla seinistä.

Sairaaloista saattaa puuttua perusvälineitä, ilmastointi ei toimi, ja päivystävän lääkärin vastaanotolle pääsyä joutuu hyvässä (eli pahassa) lykyssä odottamaan koko päivän. Yksityisellä puolella saa hyvää palvelua, ja kaikki toimii kuin rasvattu.

Ero yksityisen ja julkisen puolen palveluilla on huikea. Köyhät kyykkyyn -sanonta on valitettavan totta.

Kirkko on Brasiliassa erillään valtiosta, mutta silti uskonto näyttää olevan tärkeä osa ihmisten elämää. Jopa jalkapalloilijat kiittävät haastatteluissa usein Jumalaa siitä, että päättynyt jalkapallopeli sujui hyvin.

Myös spiritualismi on vahva osa brasilialaisten elämää ja se kulkee sulassa sovussa katolilaisuuden kanssa. 15 vuotta sitten kuollut meedio Chico Xavier oli kaikkien brasilialaisten rakastama ja kunnioittama henkilö.

Hän sai aikoinaan laajaa kannatusta Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi maanmiestensä keskuudessa.

Pohjoismaalaisena huomaa selvästi sen, että Brasiliassa ei hätkähdetä elämisen ääniä. Edesmenneellä koirallani oli joskus tapana aloittaa haukkuminen keskellä yötä. Kerrostalossa asuvana huoletti, että naapurit suuttuvat moisesta metelistä.

Vielä mitä, kukaan ei korvaansa lotkauttanut asialle. Nyttemmin olen huomannut, että monet muutkin koirat tekevät samaa.

Kenenkään mieleen ei myöskään tule teipata oveen kiukkuista lappua jos jonkun pesukone laulaa kolmelta aamuyöllä.

Eläminen saa näkyä ja kuulua. Ulkomailta maahantulleelle tämä rento elämäntapa ja ihmisten välittömyys korvaavatkin ne monet puutteet, joita Brasiliasta löytyy.

Kirjoittaja on vapaa toimittaja.