Kolumni: Cogito, ergo sum

Jos kerran jostakin pitää säästää, Nuntii Latini tuntuu loogiselta valinnalta, kirjoittaa Marko Ahonen.

Nuntii Latini, eli Ylen latinankielinen uutislähetys, kuullaan viimeisen kerran 29. joulukuuta. Maailman ainoaa latinankielistä uutislähetystä on tehty 28 vuotta, ja se tunnetaan latinistien parissa myös maailmalla. Nuntii Latinia on tehty rakkaudella aihetta kohtaan ja suurella taidolla. Aina välillä joku on yrittänyt saada Nuntii Latinin kiinni virheestä, siinä onnistumatta.

Oma latinankielen osaamiseni on hyvin, hyvin vähäistä ja peräisin sieltä, mistä suurimman osan suomalaisista, Asterix-sarjakuvista. Nuntii Latinin kohdalle olen joskus osunut sattumalta. Usein olen jäänyt lähetystä kuuntelemaan, koska latina kuulostaa hassulta.

Nuntii Latinin loppuminen on ollut iso juttu latinisteille. Itseänikin tieto loppumisesta aluksi harmitti. Muutosvastarinta on luontainen reaktio monessa asiassa. Yksi syy mainita Suomi ulkomailla, PR-valttimme katoaa lopullisesti.

Nuntii Latini on kuitenkin ollut marginaalisen porukan suosiossa. Kuuntelijoita on ollut muutama kymmenen tuhatta viikoittain, Yle Areenassa vain satoja. Vaikka Ylellä on muitakin syitä tehdä ohjelmia kuin kuuntelijaluvut, Yle-verolle löytyy parempaakin käyttöä. Jos kerran jostakin pitää säästää, Nuntii Latini tuntuu loogiselta valinnalta.

Lisäksi latinaa pystyy harrastamaan nykyään muutenkin kuin latinankielisiä uutisia radiosta kuuntelemalla. Keksintö nimeltään internet tekee siitä jopa helppoa.

Nuntii Latini on ollut hauska ilmiö, pieni pisara sivistystä radiossa, mutta aika ajoi sen ohi.