Kolumni: Enää tv-katsojan ei tarvitse tuntea itseään tyhmäksi

Kumpi on nykyajan tv-ohjelmissa olennaisempaa, samaistuminen vai osoittelu? Joskus muinoin ei-fiktiivisen saran viihdeohjelmat olivat pääsääntöisesti tietovisailuja. Silloin katsoja asetti itsensä kisaajien asemaan. Kotisohvilla testattiin ollaanko yhtä fiksuja kuin ruudussa. Tupla tai kuitti -tyyppisten ohjelmien aikaan kotona oltiin aina tyhmempiä. Kukaan aiheeseen vihkiytymätön ei pystynyt tietämään yhtä paljon toisen maailmansodan jälkeisestä maailmanpolitiikasta tai Disneyn piirroselokuvista.

Nykyisin kotikatsomon visailijoilla on helpompaa. Tämä ei tarkoita stiä, että katsojat olisivat fiksuuntuneet. Yksityiskohtaisten nippelitietojen sijaan visailuissa pyöritään yleistiedon kentällä, jolloin sokea kanakin voi löytää jyvän.

Nykyreality puolestaan korottaa katsojan näennäisen fiksuuden korokkeelle. Kun ruudulle marssitetaan ylipainoisia, humalaisia tai huonosti käyttäytyviä ihmisiä kisailemaan itseään ja toisiaan vastaan, katsoja tuntee selkärankansa astetta ryhdikkäämmäksi. Katsoessaan esimerkiksi Love Islandin osallistujien puolikelteistä sekoilua hän taputtaa itseään olkapäälle. Että tässä ollaan sentään aika fiksuja noihin verrattuna.

Tuplaa tai kuittia yritettiin muuten uudelleenlämmittää vuosina 2007–2008, mutta katsojat eivät innostuneet enää formaatista. Onhan se mukavampaa tuntea itsensä fiksuksi kuin tyhmäksi.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 1 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .