Kolumni: Enkelit lentävät edelleen Berliinin taivaalla

Wim Wendersin elokuva Berliinin taivaan alla (1987, katsottavissa Yle Areenassa saakka 7.1. saakka) on tehnyt vahvan vaikutuksen moniin ihmisiin. Kirjailija Sirpa Kähkönen kävi parikymppisenä opiskelijana katsomassa leffan viisi kertaa peräkkäin elokuvateatterissa. ”Rakkaus tätä elokuvaa kohtaan on vähän noloa, se on niin suunnatonta ja jatkuu vaan yhäkin. Minä koin nuorena olevani metafyysinen olento, jolla oli vaikeuksia päästä fyysiseen kokemukseen elämästä.”, Kähkönen kertoo lempielokuvastaan Yle Areenassa. Erityisesti Kähköseen teki vaikutuksen elokuvan kadonneitten paikkojen teema, eikä hän ole ainoa.

Minäkin kävin katsomassa elokuvan herkässä myöhäisteinin iässä hyvän ystäväni ja hänen erittäin fiksun poikaystävänsä Juhan kanssa. Juha muistelee elokuvaa samalla lämmöllä kuin Kähkönen. Hän pistäytyi toissa kesänä Berliinissä etsimässä elokuvasta tuttuja paikkoja.

”Ne maisemat elävät minulle osin sen leffan kautta. Katselin paljon taivaalle. Oli hieno, lähes pilvetön viikko. Tuomikirkon vieressä mietin, oliko ne enkelit juuri siinä kohtaa katolla. Alexanderplatz näyttäytyi rumankauniina. Paljon oli työmaita, minne sain sijoitettua Colombon nakkikioskille höpisemään tarinaansa.” Itse muistan miettineeni elokuvan aikana seuraavia asioita: Voi ei, pissahätä. Miksi tuo kaunis sirkustaiteilija heilastelee noin vanhan miehen kanssa? Ehditäänkö varmasti ajoissa bisselle… Elokuvan nyansseja ymmärsin paremmin nyt toisella katsomiskerralla, 32 vuotta myöhemmin.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .