Kolumni: Huomioita suuria tunteita herättävästä autoilusta – punainen auto on hiljainen, eikä törttöilevälle työkaverille tohdi avautua

Autoilu synnyttää päivittäin suuria tunteita ja niitä vähän pienempiäkin kysymyksiä ja mietteitä.

Koostin kolumniini muutaman autoajatuksen, huomion ja kertomuksen viime kuukausilta.

 

Kun edellä ajava auto törttöilee liikenteessä, olet valmis naulaamaan auton kuljettajan seinään vaikka mistä ruumiin osasta ja ripittämään tiukoilla sanoilla. Kun auto sitten valitseekin yllättäen kaikki samat käännökset kanssasi ja osoittautuu lopulta samaan paikkaan ajavaksi työkaveriksesi, tervehdit häntä iloisesti pihassa ja nielaiset kuin huomaamatta kaikki ”mikä sua vaivaa ja ostitko ajokortin kirpputorilta” -kommentit. Eihän sitä nyt nimittäin tutuille aleta avautumaan.

 

Mikään ei ole nolompaa kuin se, että sinulla on alla auto, jolla pääsisi eteenpäin vauhdilla ja tyylikkäästi, mutta jostain käsittämättömästä syystä olet päättänyt ajaa kuin isoisoisovanhempasi tai kuka tahansa muu 200-vuotias, jos tämä olisi yhä elossa. Tämä ei tietysti tarkoita, että autoa pitäisi ajaa ylinopeutta. Mutta jos vaikka edes suurin piirtein nopeusrajoitusten mukaan.

 

Vain junassa voi kuulla yhdeltä istumalta lausahdukset ”ole hiljaa”, ”saisinko pitkän lasin piimää”, ”mä unohdin pakata sukat mukaan” ja ”mistä täältä saa viinaa”. Onneksi kommentit eivät sentään tule yleensä samasta suusta.

 

Nostelin kulmakarvoja, kun tuttuni kertoi ajaneensa niin pitkään automaattivaihteisilla autoilla, ettei hän osaa enää käsivaihdetta edes käyttää. Sitten sain korjaamolta pariksi päiväksi käyttööni automaattiauton ja haettuani oman autoni takaisin, sammutin sen vahingossa kolme kertaa liikennevaloihin ensimmäisten kahden kilometrin aikana. Toiset taantuvat näemmä nopeammin kuin toiset.

 

Top Gear -ohjelman entinen juontaja Jeremy Clarkson on pikkuisen ylimielinen ja ärsyttävä, mutta hän on sanonut mielestäni varsin osuvasti, että ”Autosta tekee rakkaan se, kun se lopettaa autona olemisen ja muuttuu kaveriksesi”.

 

Nainen kehui ystävälleen saaneensa työkaverilta kyydin erityisen hiljaisella autolla. Tuttu kysyi, millaisesta autosta oli kyse. Nainen vastasi punaisesta. Mietin tietävätköhän ne autokaupoilla varmasti näillä spekseillä, mistä on kyse. Uskon, että tietävät. Oma sininen autoni on ainakin melko äänekäs.

 

Ja lopuksi, lapsen suusta kuultu totuus. Tuttavani vei lapsensa lääkäriin polkupyörän perässä olevalla kärryllä. Terveyskeskuksen luona iäkkäämpi setä ihaili kärryä ja kysyi pieneltä kyytiläiseltä onko kärryllä mukava matkustaa. Lapsi – vaikka kipeä olikin – muljautti merkitsevästi silmiään ja vastasi, että ”ei tällä mihinkään matkusteta. Amerikkaan matkustetaan, tällä mennään paikasta toiseen”.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .