Kolumni: Ihminen ei ole älypuhelimessa eikä internetissä

Vapun jälkeen kahvipöydässä työpaikallani Äänekoskella vammaisen lapsen äiti kertoi ongelmistaan. Vaikeasti vammainen aikuinen lapsi on muuttamassa Tampereelta Jyväskylään. Muutto tuo hänet lähemmäksi vanhempiaan. Äidillä on ollut suuria ongelmia saada Jyväskylän vammaispalveluista ihmistä puhelimeen ja henkilökohtaiseen tapaamiseen. Ammatti-ihminen ei nosta hanuriaan ylös penkistä ja lähde tapaamaan paikanpäälle huomattavaa tukea arjessaan tarvitsevaa ihmistä sekä tämän omaisia. Kiireinen ammattilainen ei ehdi kohtaamaan ihmisiä.

Olen lipsahtanut Facebookissa päivittäjästä peukuttajaksi. Muutos tapahtui, kun maailmanlaajuisen toimijan asetukset jotenkin muuttuivat, enkä viitsinyt opetella vanhana koirana uusia temppuja älypuhelimellani. Sillä hoidin päivitykset ennen muutosta. Viimeinen piste päivittämiselle rapsahti Äänekoskella, kun älypuhelimeni tipahti lattialle. Näytön haljetessa myös näppäimistö halvaantui, ja siinä halvaantui myös kykyni päivittää. Ostin tilalle markkinoiden halvimman kännykän. Sillä pystyy puhumaan ja tekstiviestittelemään. Kyllä siihen nettikin taipuisi, mutta taidan pitää halpiksen ihan puhelimena. Näin peukuttelen vain tietokoneilla.

Vappuna peukutin hymyileviä facebook-kavereitani mahtavien burgereiden, tuoppien, munkkien, tippaleipien, grillipihvien, kuohareiden, aurinkoisten vappumarssien, poliitikkotuttujen ja rakkaimpiensa seurassa. Päivittäjien elämä oli maukasta, onnellista ja aurinkoista. Lisäksi heillä on tilannekomiikan pettämätön taju, ja muutama kaveri pohti syvällisesti poliitikkojen puheiden arkitodellisuuden aidosti tavoittamatonta sisältöä.

Vappuna peukutin myös montaa päivitystä, jotka liittyivät sanomalehti Keskisuomalaisen pitkän linjan toimittajan Ilkka Kulmalan eläkkeelle jäämiseen. Kulmala on ollut armoitettu urheilutoimittaja, joka tuloksen ohessa on ymmärtänyt sitä tavoittelevaa ihmistä. Hänen työssään oli keskeistä ehtiä paikan päälle ja kohdata hikinen suorittaja kasvokkain.

Peukuttajana olen huomannut, että Facebook antaa erilaisen kuvan elämästä, jota itse elän. Netissä aurinko paistaa onnellisten ympäristössä. Minun arkea ovat toistuvat lihamurekkeet, murjottavat läheiset, patteja pursuava koira, rännän sekaisessa sateessa rännikourun pielavetinen virittäminen sadevesiastian täyttöväyläksi ja kutiavat ensimmäisten hyönteisten puremat, kun aurinko paahtaa pölisevän kuivassa puutarhassa.

Marketissa olen huomannut yhä harvenevan palvelijajoukon ja zombeina itsepalvelukassan läpi käyskentelevät luottokorttimaksajat. Kivijalkakaupat kituvat kohti loppuaan nettikaupan yleistyessä, ystäväni viettävät etätyöpäiviä kotonaan ja kiireiset toimittajat copypastaavat tiedotteita jutuiksi tai roikkuvat puhelimessa. Hekään eivät ehdi nostaa ahteriaan irti työtuolista kohdatakseen puhelimessa puhuvan. Lisäksi yhä useampi palvelu ja kokous on tarjolla skypessä tai vastaavassa sähköisessä etämuodossa. Kätevästä täydentäjästä tulikin valtavirta.

Yhä harvempi uskaltaa oivaltaa, että ihminen ei ole puhelimessa tai netissä. Hän on siellä, missä puhuu puhelimeen tai käyttää nettiä, eli arjen todellisuudessa. Siellä voi ymmärtää asian ohessa ihmistä. Mutta siellä käynti vie aikaa, ja vaatii ammattilaiselta empaattista ahkeruutta.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .