Kolumni: Islannin hinnat hupsahtaneet pilviin

Olen kauan haaveillut Islannissa käynnistä. Nyt oli tilaisuus, osittain työreissulla. Pelkälle lomamatkalle en sinne lähtisikään, sillä ylikorkeat hinnat vaikuttavat jotenkin...negatiivisesti.

Haluaisitko itse maksaa tavallisesta sienirisotosta tai paistetusta lohen palasta 40 euroa? Ei siis salaattia eikä juomia puhumattakaan kahvista tai jälkiruuasta. Reykjavikin keskustassa saa uppoamaan 80–100 euroa pelkkiin päivittäisiin aterioihin.

Pääkaupungin kaupat tarjoavat viimeisteltyjä käsitöitä, mutta kovin ovat hintavia. Käsintehty tupsupipo maksaa satasen.

Islantilaiset naureskelevat itsekin tuotteistuksilleen. Esimerkiksi puhtaan ilman myynnille pullossa, sehän lienee vitsi.

Hinnat ja matkailijoiden määrä ovat Islannissa hupsahtaneet pilviin parissa vuodessa. Vuonna 2016 matkailijoita oli pari miljoonaa, viime vuonna jo 2,3 miljoonaa. Kun muistaa, että maassa asuu vain 340 000 asukasta, turistien määrä huimaa.

Vaikka olen reissussa ennen varsinaista sesonkia, Reykjavikin lentokenttä on niin täynnä, että parin tunnin varaaminen matkalaukun pudottamiseen ja turvatarkastukseen ei tahdo riittää. Jonot kiemurtelevat ulko-ovelle saakka heti aamuviiden jälkeen.

Kierroksilla oppaat kertovat, että aasialaiset omatoimimatkailijat vuokra-autoineen ovat varsinkin talvella pelottavia suhaajia, sillä tiet ovat kapeita, liukkaita ja mutkaisia. Myös paikallisilla ihmisillä on nopeasti vaihtuvissa sääoloissa tietämistä.

Mannerlaattojen välissä liikutaan sinne rakennettujen puisten kävelyteiden päällä. Kuinkahan kauan rakennelmat kestävät valtavia ihmismassoja?

Sinisen laguunin ympäristöön on noussut monen tähden hotelleja ja kaikenlaisia putiikkeja ja kojuja.

Tulikuumat vesisuihkut tupsahtelevat säännöllisesti tuliperäisestä maasta ja siellä täällä näkee lappuja, joissa varoitetaan matkaajia astumasta mutakuoppiin. Rajausnauhojen ulkopuolella tallustelussa voi tuliperäisellä maalla pian käydä niin kuin Ed Sheeranille: nahka paistuu kenkään kiinni.

Ensimmäinen vaikutelma lentokentältä tultaessa Reykjavikiin päin on hämmästys: kaikkialla on mustaa kivikkoa, olisiko kuussa tällaista? Reykjavikin keskustassa huomaan muutamia huolellisesti tehtyjä nurmialueita, mutta karuiksi sanoisin niitäkin.

Kun bussi kuljettaa ns. kultaiselle kierrokselle Islannin luonnon kolmen päänähtävyyden luo, maisemat muuttuvat pehmeimmiksi. Osittain sammalen peittämillä laavapelloilla asustelee vain jokunen kettu, rotta ja hiiri, lintuja on paljon ja erilaisia. Islanninhevoset näyttäytyvät turisteille sopivissa paikoissa ja opas osoittelee, missä kukakin kuuluisuus pysähtyi kopterillaan ihailemaan omaperäistä maisemaa.

Matkalla tavatut biologian ja maantiedon opettajat ympäri Eurooppaa ovat innoissaan kasvillisuudesta, maalajeista ja luonnonilmiöistä. Pohjois-Atlantilla sijaitsevalla isolla kivikasalla on jäätiköitä, geysireja, vesiputouksia, tulivuoria, erikoisia luonnonmuodostelmia, ja mannerlaatat näkyvissä. Unescon maailmanperintökohde on muuten kansallispuistossa, jossa Amerikan ja Euroopan mannerlaatat kohtaavat.

Monet luonnonsuojelijat Islannissa ovat nykyisin sitä mieltä, että Islannin sisäosat pitäisi kokonaan suojella ja jättää luonnonpuistoiksi. Olen samaa mieltä.

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen avustaja.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .