Kolumni: Koiranpentu jäi salakuljettamatta

Koiranpennun salakuljetus Serbiasta Suomeen jäi tekemättä, kertoo Mia Tadic kolumnissaan.

Pentu löytyi maalta, asumattoman talon pihasta, kevätlumien aikaan. Lapsenlapsi sai isovanhemmat heltymään, koira oli ehkä tuotu siihen varta vasten tyrkylle.

Pörrökarvainen pallero sai kodin maatilalta, jossa isovanhemmat kävivät päivittäin hoitamassa ulkomailla asuvan poikansa lampaita. Pentu sai ruokaa, suojaa ja leikkiseuraa vierailevista lapsista. Se sai nimen Cupko, suomeksi Pörrö. Sen piti olla poika, mutta se olikin tyttö.

Aiemmin Jugoslaviassa metsästysseurat karsivat kulkukoirapopulaatioita, mutta Serbian nykyinen eläinsuojelulaki on tiukka – se kieltää lemmikkieläimen lopettamisen muun kuin loukkaantumisen, vakavan sairauden tai vanhuuden takia. Vahingon sattuessa ei-toivotut pennut usein hylätään metsään tai kadunkulmaan, ja toivotaan parasta. Näin tuli Cupko meille.

Kun muutimme Serbiaan kasvattamaan lampaita, oli hoidettavia asioita luonnollisesti pitkä lista. Kaupan päälle tulleen nartun sterilointi oli sekin listalla, mutta kylän urokset ehtivät ensin.

Keväällä alkoi kuulua pientä vikinää maissivaraston alta. Pentuja oli seitsemän.

Yhtäkkiä olimmekin yhden maailmanlaajuisen eettisen ja käytännöllisen ongelman kovassa ytimessä. Julma hylkääminen ei tulisi kysymykseen. Serbian kaduilla ja metsissä oli jo vuonna 2013 arviolta 100 000 koditonta koiraa, ja niistä on monenlaista harmia.

Alkoi ahkera somekampanja. Serbiassa on useita Facebook-sivustoja, joissa myydään, ostetaan ja lahjoitetaan koiria ja etsitään kotia kodittomille. Sukulaislapset laittoivat puskaradion soimaan.

Otin myös selvää mahdollisuudesta viedä koira tai pari Suomeen. Kodittomia koiria adoptoidaan jatkuvasti useiden järjestöjen ja yksityishenkilöiden kautta Balkanilta länsimaihin. Papereiden valmistelu verikokeineen ja rokotuksineen kestää kuukausia, pentua ei voi noin vain heittää peräkonttiin. Ilmeisesti sitäkin tehdään, sillä salakuljetettuja koiria jää Keskisuomalaisen (21.8.) mukaan yhä enemmän viranomaisten haaviin.

Meidän pennuilla aika loppui kesken. Emme voineet pitää niistä huolta Suomen-lomamme aikana, ja ne vietiin koiratarhaan. Myös emo lähti. Kaupungin vastuulla olevissa tarhoissa koirat steriloidaan ja pyritään sijoittamaan koteihin. Usein ne päästetään takaisin kadulle, mutta tutun eläinlääkärin mukaan eutanasiaakin tapahtuu. Pentuepisodi opetti sen, että kulkukoiraongelma johtuu ihmisten vähävaraisuudesta, hellämielisyydestä ja tietenkin vastuuttomuudesta, niin yksilökohtaisesta kuin kulttuuriin nivoutuvasta.

Jokaisella koiralla on tarina, ja niin on koiranomistajallakin. Sterilointi olisi paras ratkaisu, mutta monen täkäläisen kukkarolle (tai asenteelle) viidenkympin sijoittaminen löytökoiraan on liikaa. Toisaalta on niitäkin, jotka steriloivat ja hoitavat kulkukoiria omalla kustannuksellaan.

Ristiriitaista on sekin, että moni haluaa yhä mieluummin rotukoiran. Meillekin oikea paimenkoira olisi tarpeen, työkoiraksi.

Toivon, että Cupko löytää uuden kodin. Tai ehkä se jonain päivänä ilmestyy takaisin. Ystävällinen naapurinrouva ehti tosin jo olla hyvillään, kun tuo iloluontoinen humputtelija ei ole enää kananmunia varastamassa.

Kirjoittaja on Serbiassa asuva vapaa toimittaja ja lampaankasvattaja.