Kolumni: Lähes onnellinen ja silloin tällöin onnellinenkin

Hector laulaa lähes onnellisesta miehestä. Lauluntekijällä on mielestäni parempiakin kappaleita, mutta artisti osuu tässä tietyllä tavalla ytimeen korostaessaan onnellisuuden hetkellisyyttä ja sen lähelle päätymistä.

Absoluuttisina onnen hetkinäni koin esimerkiksi ne, kun uskalsin tarttua vaimoani ensi kertaa kädestä tai kun ensi kertaa suutelin häntä. Jokaisen lapsen syntymä oli aina yhtä uskomaton tunneryöppy. Lapsena onnellisia hetkiä olivat aamuiset tuokiot isän kanssa verkkoja kokiessa sekä äidin helpottunut halaus, kun eksymisen jälkeen talvi-iltana selvisin takaisin kotiin. Myös äidin leipomat lämpimät korvapuustit koulupäivän jälkeen olivat jotain sanoin kuvaamatonta. Onnellisuus saattoi toistua arjessa tai olla ainutkertaista.

Nuorena aikuisena oli sellainen kiitävä hetki, kun tuokioksi muutuin keräilijästä omistajaksi. Olin vuodesta 1972 kerännyt Beatles-yhtyeen musiikkia, ja jouluna vuonna 1988 kokoel­mani täydentyi viimeisellä puuttuvalla levyllä. Katsoin Rubber Soul -levyn kannen yläreunan yli joululahjojen käärinpapereita rapistelevia perheeni jäseniä.

Tiesin, että se on juuri nyt ja tässä: rakkaimmat ihmiset, iloisen uteliaat kasvot ja käsissäni kokoelmani täydentävä uskomattoman hyvä albumi. Olin sillä hetkellä äärimmäisen onnellinen. Oloni oli silloin suorastaan euforinen.

 

Se oli vain tuokio, sillä tokihan levy-yhtiö on kaivanut Beatlesin nauha-arkistosta tuon jälkeen paljon ennenkuulematonta. Näin taannuin jälleen keräilijäksi. Rakkauskin on sisältänyt pitkälle ihmissuhteelle tyypilliset nousut ja laskut sekä lapsiperheeni ruuhkavuosien kiireet ja kirjavat huolet.

Minulla on monta tekijää, jotka mahdollistavat onnellisuuden. En juurikaan unelmoi, elän enemmän tässä ja nyt. Pidän kunnostani kohtalaisen hyvää huolta, lähes aina selviän arkisista työaskareista ja aina päivän päätteeksi olen palannut rakastamani perheen pariin. En juuri koskaan ajattele onnellisuutta, elän kiireistä arkea ja teen mielekkääksi kokemaani työtä. En koe muutoshuumaa elämässäni, lähelläni on minulle tärkeitä ihmisiä ja viihdyn arjessani.

Onneani kuitenkin nakertavat muutamat piirteet. Talouteni on aina ollut tiukka. Olen jumalattoman työkeskeinen, en helposti pura sisintäni muille, en juurikaan välitä penkoa menneisyyden omia tai läheisteni mokia. En kulje vertaistukijana enkä anna panostani vapaaehtoistyöhön. Osaan olla itsekäs piru ja itselleni armollinen.

Professori Markku Ojanen on tutkinut yhtä pitkään onnellisuutta kuin minä kerännyt Beatlesin levyjä. Tuolla musiikilla moppitukat avasivat Jerry Cotton -tasolle jääneelle kulttuurielämälleni paljon laajemmat puutarhat.

Tunnettu onnellisuusprofessori tunnustaa olevansa varsin melankolinen: "Onnellisuutta lisäävät tutut perusasiat"  

Ojanen kollegoineen on puolestaan vahvistanut, että antiikista ja kristinuskosta tutut hyveet mahdollistavat onnellisuuden. Hänkin on lähes onnellinen mies. Koska hän auttaa muita luennoillaan, hän ansaitsisi olla ihan onnellinen mies.

Itselleni riittävät onnelliset hetket. Osaan todella arvostaa niitä.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .