Kolumni: Luumu-paratiisissa pörpöttää kotipolttoinen

Ruoho kimmeltää aamukasteessa ja viisto valo leikkii luumupuiden lehdillä. Keruu­väki on kokoontunut jo ennen seitsemää luumutarhaan, sillä jo parin tunnin päästä aurinko alkaa paahtaa tukalasti. Edessä on pitkä päivä.

Kotikaupunkimme Valjevon seutu on luumunviljelyn kehtoa. Alueella kasvaa Blic-lehden mukaan jopa miljoona luumupuuta. Hedelmäpuut viihtyvät aurinkoisilla kukkuloilla ja jyrkillä peltoplänteillä, joilla traktori joutuisi kyntämään vinossa.

Tänä vuonna sato on ollut erityisen antelias, mutta tuotto kitsas. Viime vuonna taas oli surkea sato, mutta hinta jopa 40 senttiä kilo.

Nyt tuottajahinta on onneton, vain 10 senttiä kilo. Tonnilla luumuja saisi lapselle hädintuskin koulukirjat ja muut tarvikkeet. Itseasiassa käteen ei jää juuri mitään sen jälkeen, kun keruuväen parinkympin päiväpalkka ja muut kulut on hoidettu.

Toista se oli Jugoslavian aikana. Silloin valtio tarjosi varman ostajan ja tasaiset tulot. “Punaisen kullan“ eli vadelman tuotantoa valtio tuki tarjoamalla kasvattajille ilmaiset taimet. Kesä-heinäkuun sadonkorjuuaikaan kylissä oli joka ilta pitkät jonot traktoreita täysine vadelmaperäkärryineen, samoin elokuun luumusesonkina.

Maan suurin mehutehdaskompleksi Srbijanka tehdä puksutti mehuja ja hilloja ja työllisti 3 000 valjevolaista. Nyt tehdas kylmiöineen rapistuu merkkinä pieleen menneestä privatisaatiosta.

Hintojen poukkoilu kismittää viljelijöitä, joiden tuntuu olevan vaikea ymmärtää, että markkinavoimat eivät ole valtion valjaissa. Vaikka ihmiset eivät syö sen vähempää kuin ennen, jää tuottajalle yhä pienempi potti täällä etelässäkin.

Makea käyneen tuoksu leijuu nenään, ampiaiset ja herhiläiset nautiskelevat puiden alusten pudokkaista. Appivanhempieni luumut ovat liian kypsiä myytäviksi, sillä sadonkorjuu ehti alkaa heidän lomittaessaan meitä lammastilallisia. Pehmenneet ja liiskaantuneet hedelmät kelpaavat silti hyvin rakijanpolttoon, ja siihen on päätynyt Blic-lehden mukaan monella muullakin koko sato.

Serbialainen luumuviina šljivovitsa on maailmankuulua, mutta näillä seuduin tehdään vielä timakampaa tavaraa. Aito prepečena rakija syntyy kahteen kertaa polttamalla, jolloin siitä tulee yli 50-prosenttista hienostunutta brandyä.

Ja näin se käy: annetaan luumujen käydä tynnyrissä parisen viikkoa, siirretään seos rakijanpolttopönttöön pihan perälle ja keitetään sopivalla tulella. Alkoholi höyrystyy ja siirtyy putkea pitkin toiseen metallipänikkään, jossa se jäähdytetään nesteeksi. Tisle poltetaan uudestaan. Kymmenestä luumukilosta syntyy litra valmista tuotetta.

Tätä reseptiä ei kannata kokeilla Suomessa, mutta Serbiassa kotipoltto on täysin laillista puuhaa. Myyntiin sen sijaan pitäisi olla terveystarkastajan leima ja muut luvat.

Rakija on asianmukainen vierasvara ja oiva tuliainen, jonka maltillinen kippistely on arkenakin ihan hyväksyttävää toimintaa. Slava-juhlia ja muita pyhiä on vaikea kuvitella ilman rakijaa, mutta ylenmääräinen humaltuminen ei niissäkään ole kovin suotavaa.

Naisväen purkittaessa kurkkuja ja paistaessa paprikoita ajvariksi on etenkin maaseudulla miesten harras tehtävä valvoa rakijapöntön pörpötystä.

Kirjoittaja on Serbiassa asuva toimittaja ja lammastilayrittäjä.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .