Kolumni: Pistänpä pienimmät lapseni työajaksi säilöön

Jyväskylän päivähoidon ihmiset ovat puun ja kuoren välissä, kirjoittaa toimittaja Pertti Perämäki.

Sallikaa lasten tulla minun tyköni, älkääkä estäkö heitä, totesi kolmisen vuotta aktiivisesti toiminut merkkihenkilö äärimmäisen levottomalla alueel­la eläneille paimentolaisille runsaat parituhatta vuotta sitten.

Tällä lausahduksella hän painotti lapselle kuuluvaa erityisasemaa yhteisössä. Samainen miekkonen lyhyeksi jääneellä aktiivisella toiminnallaan taisi luoda raamit läntisen maailman moraalijärjestelmälle.

Muistan, että Jyväskylän kaupungissa päättäjät useasti peräsivät valtuustossa kunnollisen arvokeskustelun tärkeyttä. Sen pohjalta voisi päättää yhteisen, mutta aina liian niukan rahan jaon. Taustalla oli ajatus, että säästökohteena ei itsestään selvästi saisi olla yhteisömme hauraimmat, eli lapset sekä vanhukset.

Säästökeskustelussa painottuvat aina taloudelliset arvot. Kaupunginhallituksen budjettiesitys pitää voimassa päiväkotien ongelmat, mutta ei sentään pahenna niitä. Lapset ja vanhukset ovat vakiinnuttaneet paikkansa kuntien sekä valtion säästötalkoissa, sillä he ovat myös merkittävät kuluerät budjeteissa.

Lasten hoidossa termit ”käyttöaste” ja ”täyttöaste” kertovat tilastollisesti olennaista ”kustannustehokkuudesta”, mutta niukasti arjen todellisuudesta. Täysi käyttöaste vaatii vähintäänkin täyttöasteen tilapäistä ylitystä.

Kustannustehokkaan päiväkodin arjessa se kuuluu meluna ja näkyy, kun lapset jonottavat pukemista, vessakäyntiä ja käsien pesua. Se näkyy lasten keskinäisenä nujakointina, ja se valitettavasti näkyy, kun muutamat lapset laumasta eivät näy.

Viisiportainen maksujärjestelmä mahdollistaa perheille alhaisemmat päivähoitomaksut, mutta tuo tullessaan voimakkaasti päivässä muuttuvat lapsiryhmien kokoonpanot. Parhaalle bändillekin on haaste, jos muusikot kokoajan vaihtuvat. Levottomuus ja melu jättävät arvet meidän pieniin kulkijoihin.

”Tukikerroin” kuuluu jyväskyläläisestä päivähoidosta poistettuun sanastoon. Sillä ilmoitettiin, että osa lapsista vie kahden lapsen paikan. Kun kerroin poistetaan, niin lapsi vie vain yhden lapsen paikan, mutta lapsi ei muutu. Hän tarvitsisi edelleen enemmän tukea.

Miksi lastentarhanopettajat ja muut päivähoidon ammattilaiset pitävät tästä julkisuudessa ääntä kuin hiiri pissiessään pumpuliin? Onko ihmisten ammattiylpeys nujerrettu, pelkäävätkö he työpaikan menetystä ja hankalan tiimiläisen leimaa, vai venyvätkö he arjen mahdottoman vedon edessä kuin Neuvostoliiton Mustana hämähäkkinä tunnettu jalkapallon legendaarinen maalivahti Lev Jasin? Valitettavasti näistä mikään ei ole hyvä vaihtoehto lapsen, työilmapiirin ja työntekijän jaksamisen kannalta.

Ei Jyväskylän päivähoito ole katastrofi. Se on täynnä hyviä työntekijöitä, hyviä käytänteitä ja hyviä esimiehiä. Ihmiset ovat vain puun ja kuoren välissä, kun se todellisuutta muuttava yhteinen arvokeskustelu on käymättä.

Toiminnan lopettaminen sanoitetaan nykyisin uudelleenjärjestelyksi ja toiminnan yhdistämiseksi vielä toimivaan yksikköön. Tämä tulee vastaan vaikkapa vanhusten päiväkeskusten kanssa.

Tuo kolmisen vuotta vaikuttanut merkkihenkilö sanoi lähes viimeisinä sanoinaan äidilleen sekä luotettavalle opetuslapselle: ”Äiti, katso poika; poika, katso äiti!”. Hän painotti lapsen erityisasemaa, mutta halusi myös huolehtia vanhuksestaan.

Huolehtivatko Jyväskylä ja muut kunnat?

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.