Kolumni: Reisiraati yllätti pyöräilijän

Avasin pyöräilykauteni reilu viikko sitten.

Kaivoin fillarini taloyhtiön pyörävarastosta talven jäljeltä. Se oli rysäytetty sumppuun tusinan muun pyörän kanssa, koska joku virittelijä oli vallannut lattiatilaa varikoksi ajopelille, joka näyttää mopon ja ruohonleikkurin risteytykseltä.

 

En liene ainoa, joka saa jännittää, että missä kunnossa oma pyörä on, kun sitä säilyttää yhteisessä tilassa. Ei riitä, että pyörä on lukkojen takana, sillä sielläkin sitä rusikoidaan tai jopa varastetaan.

Toisen omaisuuden kunnioittaminen tuntuu olevan valitettavan alhaisessa arvostuksessa nykyään. Jos sanon, että ennen oli paremmin, niin olenko oikeassa vai kuvittelenko vain?

 

Polkaisin liikenteeseen Pyörällä töihin -päivänä. Kannustimena oli ilmainen aamupala satamassa ja kylläpä maistuikin hyvältä reippailun jälkeen.

Matka ei ollut pitkä, vain viitisen kilometriä, mutta siitä tuli ennakoitua hikisempi. Pyörän vaihteet menivät jumiin eikä niistä saanut apua ylämäkiin. Lisäksi eturengas meni löpsöksi, mutta en luovuttanut, sillä tiesin, että perillä on pyöräilyseuran porukkaa ja huoltoapua.

 

Kun puhisin naama punaisena ylämäessä, sain kannustusta yllättävältä taholta. Pyörätien viereisellä rakennustyömaalla huutelivat, kuinka liha liikkuu ja reisissä on millä polkea. Otin sen kehuna, sillä tottahan se on. Jotkut joutuvat rehkimään vuosikausia eivätkä saa yhtä paksuja reisiä kuin minä olen saanut ihan vaan istumalla.

Työmiesraati tokaisi myös, että mitataanko, mitä vauhtia tuo menee alamäkeen. Ajattelin mielessäni, että älkää nyt tänään tehkö tilastomerkintöjä, kun olen vasta päässyt pyörän päälle. Että sovittaisiinko vaikka juhannukselle, kun kuntoni on vähän kohonnut.

Ehkä otan seuraavan kerran pullapussin mukaan ja menen raksalle kahvirinkiin, että voidaan sopia tavoitteet näiden personal trainerien kanssa.

 

Pyörämatkan aikana tuli mieleen muitakin mietteitä. Kuokkalansillalla ohitseni hujahti pari pyöräilijää niin kovaa vauhtia, että jos olisin jalankulkija, saattaisi hirvittää. Nämä ohjukset eivät jarrutelleet myöskään risteysalueella, vaan päinvastoin kiihdyttivät alamäkeen ja ajoivat yhdistetyllä pyöräilijöiden ja jalankulkijoiden väylällä samaa vauhtia kuin autot viereisellä kaistalla.

 

Jyväskylän ydinkeskustaan esitettiin nopeusrajoituksen tiukentamista 40:stä 30 kilometriin tunnissa tietyillä kaduilla. Muutos äänestettiin kumoon ja hyvä niin. Keskustassa on jo katuja, joilla rajoitukset ovat 20 ja 30 kilometriä tunnissa. Lisää rajoitusten sekamelskaa ei tarvita ja sanon tämän sekä autoilijana että kevyen liikenteen kulkijana.

Ihmettelen sitä, jos pyöräilijät kokevat autojen 40:n nopeuden pelottavana liikenteessä. Ajoradalla on sentään selkeät säännöt verrattuna yhdistettyjen pyörä- ja kävelyteiden viidakon lakeihin.

Mielestäni Jyväskylän keskustassa paras turvallisuutta edistävä askel olisi, että kävelykatu rauhoitettaisiin nimensä mukaan jalankulkijoille.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .